Sivut

tausta

26.9.2010

Lisää helmeilyä!

Enhän mä voinut vielä luopua tosta helmi-ideasta, kun eka yritys meni vähän penkin alle. Tällä kertaa veitsen alle joutuivat kaikille lapsuudesta tutut hamahelmet. Rakastuin lopputulokseen, tai ainakin sen väreihin!



Eli koristeet on tehty siivuttamalla hamahelmiä mattoveitsellä kuin leipää. Pidin helmiä kahden sormen välissä, jotta ne pysyivät paremmin paikoillaan. Jos te innostutte ideasta, en ole vastuussa siitä, jos leikkaatte sormenne poikki samalla, koska mulla oli käytössä aika vanha ja huono veitsi, sillä ei olisi naarmua kummosempaa saanut sormeen aikaiseksi. :D

Jos ei muuten veitset, helmet ja töröttävät koristeet innosta, samat rinkulat saa aikaiseksi two way-lakan pursotuspäällä. Jos et omista sellaisia, käytä mielikuvitusta. Pura vaikka mustekynä, ja käytä sisältä löytyvää muovista mustesäiliön päätä (putki) leimasimena. :D

Käyttämäni lakat olivat Models Ownin Sophie´s Pink ja Jade Stone. Rajan vedin pinkillä two way-lakalla. Helmet kiinnitin ensin Orlyn päällilakalla, mutta ne alkoivat tipahdella varsin nopeasti, joten siirryin jytympään tavaraan, pikaliimaan.




 Tein pikaiseen myös ohjeet tuohon sivuttaisvärjäykseen, vaikka se ei mun idea olekaan. Siihen taitaa olla yhtä monta tapaa tehdä se, kuin tekijöitäkin on, mutta itse suosin teippejä, jotta lakka menee kauniisti. Vapaalla kädellä tehtäessä reunoja saa varoa enemmän, jolloin lakkausliike on vähän pätkivämpää, ja lakkaan saattaa tulla jälkiä. Tai ainakin mulla käy niin. :D


Eka kuva on vähän suttuinen, koska otin sen yöllä lampunvalossa. Leikkasin maalarinteipistä jokaiselle sormelle palasen, ja asettelin ne melko keskelle kynttä vinottain. Kannattaa ottaa jotkin pisteet sormesta avuksi, esimerkiksi katsoo teipin yläreunan osuvan siihen, mistä valkoinen osa alkaa, ja alareuna vaikka 1/3 kynnen alareunasta.

Sen jälkeen voi vedellä lakat huoletta kynsiin. Tässä voi käyttää myös läpinäkyvää teippiä. Se tarraa paremmin kynsiin, joten voisin jopa suositella sitä ennemmin. Toi mun maalarinteippi oli vähän vanhaa, ja meinasi koko ajan irrota, eikä se ole hyvä juttu. Miksi kaikki mun tarvikkeet ovat vanhoja ja huonoja? :D

Teipit voi ottaa pois, kun lakka on kuivahtanut hetken. Se saa olla kuitenkin vielä vähän kosteata, koska kun otat teipit pois, rajalla oleva lakka venyy hieman. Se kannattaa painella varovasti takaisin kynnelle niin hyvin kuin pystyt sotkematta muita lakkoja, ettei se jää ulkonevaksi. Jos odotat liian kauan, lakka kuivuu rajalle ja jää ulkonevaksi, jos olet liian nopea, märkä lakka leviää helposti kynnen toiselle puolelle teippiä irrotettaessa, koska lakkaa osuu aina vähän teipin toisellekin puolelle, minimaaliselle alueelle, josta se kuitenkin leviää tehokkaasti väärään paikkaan. Muista laittaa tarpeeksi kerroksia ennen kuin poistat teipit! Siinäkin kannattaa olla nopeampi kuin normaalisti, että se alin kerros ei kuivu ja reuna kovetu liikaa.

Sitten kannattaa nukkua yön yli, tai ainakin odottaa pari-kolme tuntia, jotta lakka on varmasti kuiva. Sen jälkeen lakkaosan päälle vedetään samanlaiset teipinpalaset. Käytä ehdottomasti uusia, vaikka olisit kuinka luonnonsuojelija, vanhoista on teippipinta mennyt, ja vanhat sotkut haittaavat työskentelyä. Teipit kannattaa vetää aivan rajan mukaisesti. Jos edellisestä vaiheesta jäi sotkua kynnen lakkaamattomalle puolelle, jätä se näkyviin kuten tossa kuvan etusormen kynnessä näkyy. Se on melkein parempi, että teippi on hiukan lakkaamattoman osan puolella, kuin että sieltä näkyy alta tota lakkaa. Älkää siis tehkö niin kuin minä tein kuvassa. Muuten se lakkapaakku vaan tuplaa kokonsa, jos kummatkin reunat osuvat samaan kohtaan, pieni rako eri lakkojen välissä on parempi vaihtoehto.

Sen jälkeen sama juttu kuin viimeksikin. Lakka kakkosella lakataan loput kynnestä ja odotellaan kuivumista. Kun kummatkin puoliskot ovat kuivuneet, niiden rajalle vedetään vielä yhdellä lakalla viiva, joka peittää söhryisen rajan, joka näkyy tossa kuvassa alavasemmalla. Voit käyttää jompaa kumpaa jo käyttämistäsi väreistä, kolmatta väriä tai vaikka hilelakkaa.

Sen jälkeen voit lisätä vielä koristeita. Netistä löytyy hurjan paljon ideoita, tai sitten liimaat päälle vaan jotain laatikoista löytyvää, kuten minä tein. :D Useimmin näkee joko ylä- tai alakulmaan lisättyjä Konad-kuvioita tai tarroja. Mullakin taisi täällä jossain ekoissa postauksissa olla vihreät vinolakatut kynnet, joissa oli joku Konad-kuvio. Ne eivät kyllä olleet niin hyvät, en osaa käyttää vihreitä lakkoja...

Ohjeista tulikin aikamoinen romaani. Tässä vielä tiivistetty versio kiireisemmille (tosin kannattaa silti lukea ylempi läpi):
1. Liimaa teipinpalaset vinosti kiinni kynsiin.
2. Vedä päälle lakkaa pari kerrosta, anna kuivua tarpeeksi kauan, muttei liian kauan.
3. Vedä teipit varovasti pois, painele "rajat" varovasti tasaisimmiksi.
4. Odota, kunnes lakka on varmasti kuivaa, mieluiten yön yli.
5. Laita toiset teipit niin, että ne peittävät lakkaamasi osan. Teipin ja lakan reuna täytyy olla samassa kohdassa, tai teippi mieluummin hieman lakkaamattoman osuuden päällä, kuin että teipin alta näkyy lakkaa.
6. Toista kohdat 2. ja 3.
7. Vedä rajaa pitkin lakkaviiva, joka piilottaa ruman rajan. Käytä koristelulakan sivellintä tai vanhaa eyelinerin sivellintä.
8. Koristele ja laita päälle päällilakkaa.



Olen todella iloinen, että lukijoita tulee koko ajan lisää! Siksi haluankin parantaa laatua, joten pyydän teitä nyt vastaamaan pariin kysymykseen. Haittaako teitä murresanojen käyttö tekstissä? Yritän tehdä melko kirjakielistä tekstiä, mutta jotenkin sivellin muuttuu aina sutiksi tai pensseliksi, päällyslakka on päällilakkaa ja kaikkea muuta pientä. Varmasti kaikki ymmärtävät mitä tarkoitan, mutta häiritseekö se? Entä hymiöt? Kiitos paljon, jos viitsitte vastata!

11 kommenttia:

  1. Taas aivan ihana uusi idea! Erittäin herkulliset, mutta ei taaskaan kyllä mulle sopivat :D Itellä ei kyllä tollaseen teippiväkerrykseen riittäisi hermot. Vinolakkauksissa aina vaan vedän toisen värin koko kynnelle ja kärkeen toisen vapaalla kädellä! Rajauksella värien väliin saa aika näppärästi piilotettua pienet epäsuoruudet :)

    Mua ei ole häirinnyt murre, useimmiten en varmaan edes huomaakaan kun samaa murretta kuulee melkein joka päivä :D Hymiöt ei häiritse myöskään ellei niitä ylikäytä (eli joka virkkeen perässä tms.)

    VastaaPoista
  2. Ihana idea laittaa hamahelmiä kynsiin!
    Murresanat ja hymiöt eivät haittaa lukemista, pidän blogistasi nykyisellään, tosin ei muutoksetkaan haittaisi (:

    VastaaPoista
  3. Minua ei murresanat tms. häiritse muuten, mutta päällyslakan eri variaatiot aina särähtää korvaan pahasti. :D

    VastaaPoista
  4. Murresanat on kivoja! :D
    Voi hitsi, tänään kotona käydessä mietin, että pitäiskö ottaa hamahelmet mukaan kämpille, että jos niistä jotain kivaa keksisi.... No, ens kerralla sitten. :D

    VastaaPoista
  5. Ihanat kynnet ja ihanat värit. :) Voutsi vou. Tosi kivan idean kyllä keksit. Oi kun keksisin itsekin jotain jännää.. Itseasiassa keksinkin jo! :D Buahah.

    Mutta joo, ei ainakaan minua haittaa murre sanojen käyttö, koska kuitenkin ymmärrän mitä tarkoitat. Ja jos en ymmärrä, niin keksin sitten maalaisjärjellä sanoille tarkoituksen. :D hoh. Ja ei haittaa hymiötkään, koska itsekin viljelen niitä kaikkialle joten niitä ei voi välttääkään! Joitain sanoja ja lauseita on pakko täydentää hymiöillä! :D

    VastaaPoista
  6. Tosi kivat kynnet :) hyvä idea toi hamahelmeily, meiltä ei taida noita enää löytyä :(
    Mun mielestä tekstin ei pidä olla liian kirjakielistä.. Tekstistä pitää näkyä blogin pitäjän persoonallisuus, ja murre juurikin tuo sitä esille! Eli jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  7. Jes, kiva ettei teitä haittaa murre! Olen niin usein miettinyt, et tekeekö se nää mun tekstit jotenkin huonoiks ja huolimattoman olosiks. :D

    Nina, mulla ei vaan ole tarpeeks vakaa käsi, et voisin tehdä vinolakkaukset ilman teippejä. Yritin kerran ja toiste en sitä virhettä tee. :D Tosin harjotus tekisi mestarin, mut parempi tehdä varman päälle.

    Sonne, yritän opetella käyttämään sanaa päällyslakka. :D

    Kiitos muillekin kommentoineille. :)

    VastaaPoista
  8. it's really a amazing nail-art, i love it
    wonderful

    VastaaPoista
  9. ^Thank you so much! :)

    VastaaPoista
  10. Ihanat! Meitsi yritti kanssa tätä, mutta hamahelmet pysyivät koossa. D ; Leimailin sitten niillä mukaympyröitä kynsimyksiin. : D

    VastaaPoista
  11. MIELETTÖMÄN IHANAT!! :) oli pakko sanoo :``D

    VastaaPoista