Sivut

tausta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Misa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Misa. Näytä kaikki tekstit

16.12.2011

Ensilumenhoukuttelukynnet

Mua alko niin harmittaa tossa yks päivä, kun ei ollut vieläkään tullut lunta! Ei siinä muu auttanut, kun taiteilla lumimaisemat kynsiin, jospa se vaiks houkuttelis ne hiutaleet taivaaltakin alas! :P 



Alle laitoin Misan shimmervalkoista ja päälle töpöttelin Goshin Metallic Blueta. Lumihiutaleet tein two way-koristelulakalla, mutten millä tahansa sellaisella, vaan IHIHIHIHIHIHHHIIIIIII Seppälä lahjoi mua paketilla, jonka sisällön näytän teille seuraavassa postauksessa, ja sieltä sain siis Wild&Mildin two wayn, jota kokeilin näihin! :)) 

Sen verran tuosta two waysta, että Seppälästä niitä löytyy kaikissa perusväreissä, hinta jotain vitosen paikkeilla. Kyllä, Ebaysta niitä saa halvemmalla, mutta tämä on ihan hyvä vaihtoehto niille, koska tämä jopa toimi! :P Esimerkiksi Ebaysta ostamani valkoisen two wayn pursotuskärjessä oli valmistuvirhe ja se oli ihan venkuralla, eikä toiminut. Samoin monissa on ollut korkin kierteissä vikaa, ilma on päässyt sisään pulloon ja lakka kuivunut äkkiä. Niistä halpiksista tuntuu karvatkin irtoilevan aika helpolla niistä sudeista, ja tässä Wild & Mildin versiossa suti on myös pikkasen kapeampi ja jämäkämpi, sillä on helpompi taiteilla. 

En ole vielä niitä muita värejä testannut, saatte sitten lopullisen arvion myöhemmin! :) Edelleen olen toki sitä mieltä, että hinta on hieman suolainen, kun on tottunut Ebaysta tilaamaan puoli-ilmaiseksi, mut tosiaan tolla rahalla saa ainakin laatua! Kannattaa toki muistaa myös Kiss!in koristelulakat, joita ainakin Sokoksissa myydään. Ne tulee ehkä hitusen halvemmaksi kuin nämä, mutta niistä puuttuu se pursotuspää, joka on mun mielestä ainakin tosi kätevä pisteiden ja tarkkojen yksityiskohtien tekoon. :)


Takaisin näihin lakkauksiin. Siis lumihiutaleet on käsin maalailtu koristelulakalla ja piti sinne vähän timangejakin saada! Timanttien jälkeen kynnet kaipasi vieläkin lisää kimallusta, joten upotin kärjet vielä valkoiseen hilepölyyn. :P Kärjistä tuli huurteisen näköiset! 


Eipä tainnut mennä kuin vuorokausi näiden laittamisen jälkeen, kun ensilumi satoi maahan. :) 
Siitä muutaman päivän päästä tuli oikein kunnolla lunta, monta senttiä! Mahtokohan näissä kynsissä olla oikeesti jotain taikaa... :P

5.6.2011

Kolmas kerta toden sanoo

Kokeilin nyt vesimarmorointia kolmatta kertaa, ja viimeinkin olin tyytyväinen tuloksiin! Ekalla kerralla käytin liian monta väriä ja laitoin liian monta tippaa veteen. Tokalla kerralla lakat kuivui liian nopeasti ja levisi liian laajalle veteen, enkä saanut kunnon kuvioita aikaseks. Kolmannella kerralla, nyt siis, kaikki meni ihan loistavasti! Ja syynä tais olla tarpeeks pieni kippo. Yleensä olen käyttänyt 10-15 cm halkaisijaltaan olevia kippoja, nyt kippo oli noin 3 cm. Jos haluat itsellesi samanlaisen, eti Hesburger, jossa on muoviset ketsuppi-kipot, koska sellasta käytin. :D


Lakkoina käytin Dependin numeroa 227 ja sitä uutta pinkkiä Stargazeria, sekä joihinkin kynsiin ja marmoroinnin alle Misan shimmervalkoista. Tiputin vesikippoon vain kolme pisaraa, koska sitä useampi alkoi jo jähmettyä, eikä lähtenyt leviämään, mut eipä niit sen enempää olis tarvittukaan.


Alkuperäinen idea oli tehdä käsinmaalattuja kukkia vesimarmoroinnin päälle, ja sen toteutinkin. Lopputuloksesta tuli tosi kiva, ehkä vähän havaijilaistyylinen. Mulle ainakin tulee tosta turkoosista mieleen sellanen aurinkorantojen ihana sininen meri. :)

Tulkaa huomenna myös kurkkaamaan blogiin, jos auringon otoltanne kerkeette, tääl olis ylläriä tiedossa! :)


20.4.2011

Ballerinakynnet

Ja täältä tulee ballerinakynnet, joita jo lupailin aikaisemmin! Mullahan oli tossa alkusyksyllä toisetkin baletti-aiheiset kynnet. Tein ne aika tasan silloin, kun alotin aikuisbaletin. Nyt onkin siis hyvä tehdä versio kakkoset, kun viime viikolla oli kevään viimeiset balettitunnit. :)


Olikin kiva taas oikein näpertää näiden parissa! Alla oleva valkoinen shimmerlakka on Misan Camisole, jota olen käyttänyt vähän turhankin paljon viimeaikoina. En vaan oikeen tykkää käyttää valkosta cremelakkaa yksityiskohtien tekoa lukuunottamatta, joten toi Misa on just sopiva, aavistuksen läpikuultava ja kimalteleva. Valkoinen creme näyttää aina jotenkin raskaalta mun mielestä.



Misan päälle tein Konad-kuviot pinkillä ja hopeisella. Hopea on CCuk:n ja pinkki Models Ownin ihanaakin ihanampi Lili's Pink, jolla tein myös ballerinojen mekot. Ja nyt tarkistaessani kuviot olivatkin Bundle Monsterin laatoista kaikki, numeroista 02 ja 04. :)





Ballerinojen ihonväri on peräisin akryylimaaleista. Niistä sain helpoiten sekoitettua oikean värin. Hiukset tein silti Models Ownin Purple Greyllä.


Ja näin lopuksi kerron, mitä hyödyin baletista. Ehkä se saa teidätkin innostumaan! :) Tosiaan olin aikuisbaletissa, joka on tarkotettu kaikille noin viistoistavuotiaasta ylöspäin. Meidän ryhmässä nuorimmat olivat lukiossa, vanhimmat lähes eläkeiässä. Heistä pari oli lapsena harrastanut balettia, loput minä mukaanlukien ei ikinä. Ite lähdin mukaan ihan vaan siks, et halusin toteuttaa unelmani. Olen viis vuotta märehtiny sitä, miks mun äiti ei päästänyt mua pienenä balettiin vaiks halusin ja kattellu youtubesta baletti-videoita haikein mielin. Syksyllä oli sit aikaa toteuttaa unelma ja vastoin normaalia toimintatapaani ilmottauduin kurssille, josta en tiennyt yhtään mitään enkä tuntenut ketään.

Kurssilla lähdettiin ihan perusjutuista, edettiin asennoista sarjoihin ja erilaisiin hyppelyihin. Tunnilla opettaja aina näytti ensin mitä tehdään, sitten tehtiin sama opettajan johdolla hitaasti ilman musiikkia ja sitten musiikilla. Aluksi oli tosi vaikeeta, koska mulla ei ole liikunnallista lahjakkuutta, eikä sen pahemmin musikaalistakaan. Aivot ei pysyny perässä missä on oikee ja vasen, tai miten mun käsi oikeen tossa sivulla nyt sojottaakaan, puhumattakaan musiikista, josta olis pitäny erottaa joku rytmi. Just ja just erotan sen jostain pop-/rock-biiseistä, mut et klassisesta musiikista? Ehei.

Kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa, ja nyt kurssin loppuessa hallitsen jalkani jo ihan hyvin, osaan ottaa käsiäkin välillä liikkeisiin mukaan, kuulen mitä musiikissa sanotaan, muistan sarjoja ja ennen kaikkea kuntoni ja venyvyyteni on huipussaan! :)

Okei, en siis edelleenkään saa käsiä lattiaan seisten suorin polvin... Mut syksyllä yletyin vähän yli polvien, nyt puuttuu enää sentti maasta! Senkin saa hoidettua kasvattamalla kynsiä sen verran. :D Mut jalat nousee kevyesti korkeuksiin ja käsiäkin saa pidettyä helposti ylhäällä kauemmin niiden menemättä maitohapoille. Kuntokin kasvoi kivasti! En kuvitellut olevani erityisen huonossa kunnossa viime kesänä/syksynä, mut nyt sen vast tajus kun kunto on parantunu. Enää ei portaiden nousu kotona toiseen kerrokseen aiheuta hengästymistä, jaksan seistä paljon kauemmin, kun ennen meinas parin minuutin seisoskelun jälkeen jalkalihakset pettää alta ja yleensäkin jaksan mitä tahansa paljon paremmin!

Eli jos uskaltaudut balettiin, saat hyvän kunnon, kiinteät reidet ja sääret, saat treenattua muistia, kestävyyttä, venyvyyttä, tasapainoa ja löydät monia uusia lihaksia, joita on kiva laskeskella aamuisin edellisen illan baletoinnin jäljiltä, kun ei meinaa päästä sängystä ylös. :P

Suosittelen sitä todellakin kaikille, jotka on joskus unelmoinut baletista. Aikuisbaletissa ei muutenkaan oo mikään tiukka kuri. Kaikki tekee omien rajojensa mukaan ja opettaja tietysti kannustaa aina vähän parempaan tulokseen.

Baletti siis oli mulle ensimmäinen liikuntalaji, josta tykkäsin. En tykkää joukkoepeleistä, koska mut valittiin aina viimisenä yhyy. En tykkää mistään kuntosalijutuista, joissa nostellaan sitä tankoa tai poljetaan paikoillaan päivät pitkät. Enkä tykkää juosta yksinäni satoi tai paistoi, enkä kyllä huhkia ryhmässäkään vauhdikkaissa aerobiceissä tai muissakaan tanssilajeissa, joissa tehdään samaan aikaan opettajan kanssa ja sitten lähdetään kotiin.

Baletissa saa liikkua ryhmässä, mutta kilpailla vain ja ainoastaan itseään vastaan. Se on useimmiten rauhallista ja monen liikkeen välillä ehtii miettimään tarpeeksi, mitäs nyt tulikaan. Joka tunti on erilainen ja sisältää tangon vieressä tehtäviä harjoituksia ja lattialla tehtäviä harjoituksia. Jokaikinen kerta saa huomata kehittyneenä jossakin asiassa, ja sitten kun sen yhden asian osaa, voi keskittyä parantamaan muita juttuja. Lisäksi on todella kivaa, et opettaja kertoo, mitä pitäisi parantaa. Kaikkee ei välttämättä itse näe, niin se on hyvä et opettajalla on aikaa tulla yksittäisen oppilaan luokse ja korjata asento tai huutaa salin nurkasta, mitä pitäis tehdä toisin.

Mut eiköhän tämä ollut tässä, nyt alkaa ajatus katkeilemaan sen vert, et pakko mennä nukkumaan. Mut jos joku innostus aikuisbaletista, täällä päin kursseja järjestää ainakin kansalaisopisto/työväenopisto, hintaan 40e/6kk. Monissa suuremmissa kaupungeissa on myös jotain tanssioppilaitoksia, siellä on varmaan totisempi meininki ja puolen vuoden hintaan saa lykätä vähintään yhden nollan viel kansalaisopiston hinnan perään. Kansalaisopiston kurssi oli kyl mun mielestä ihan loistava ja opettaja ammattitaitoinen, et siit vaan plaraamaan ens syksyn tarjontaa. Kai ne tossa aika pian julkistetaan?

Mut nyt toivotan kaikille hyvät yöt, uskaltakaa toteuttaa unelmanne! :)

13.4.2011

Kukkia ja kevättulvia!

Hahaa, sainpas postattua keskellä viikkoa! Tosin mun pitäis olla jo nukkumassa... Olen tänään ollut koko päivän maalaamassa Ninan kämppää. Alotin aamulla yhdeksän jälkeen ja aika tasan 12 tuntia sen jälkeen lopetin. Ja aamulla tietysti tuli viestiä, et haluunko huomenna töihin. Totta kai, ja sen takii pitäis jo olla nukkumassa! :o

No mut nyt kynsiin taas. Tällä kertaa päätin kevään kunniaksi laittaa kuivakukkia kynsille. En niitä itse ostaisi, mut sain niitä kaupan päälle tilatessani jotain timantteja.





Lakkoina käytin Misan valkoista shimmerlakkaa, Rimmelin aprikoosille tuoksuvaa lakkaa ja Wild&Crazyn korallista lakkaa kultaisella shimmerillä. Muut paitsi Misa oli ekaa kertaa käytössä. Rimmelin tuoksulakka tuoksui ihanan hedelmäiselle siihen asti, kunnes vetelin sen päälle Cesarsshopin päällyslakat, jotka haisee ihan järkyttävälle. Onneksi se haju haihtuu lakan kuivuttua, mut se kyl peitti alleen Rimmelin tuoksut täysin. :(


Tältä ne kuivakukkaset näytti. Ne olis toki voinu käyttää taiteellisemminkin, mut kokeilin ekaa kertaa, niin leikkelin niitä vaan tosta erikses ja liimasin kynnelle sen pikaliimankorvikkeen (=se edellämainittu päällyslakka) avulla. Jotenkin en innostunut kukista yhtään. Ne oli niin kuivia ja kuolleita. Haluun mun kukkaset elävinä. :S  Munsta vaan paljon kivemmännäkösiä kukkasia saa aikaan esim. akryylimaaleilla, mut kyl kuivakukkasetkin on ihan ovela keksintö kynsienkoristeluun. :)



Sitten vielä ihan eri aiheisiin, mikäli mun läppärin akku vielä kestää. Kuvia siis kevättulvista täältä Aurajoen alkulähteiltä. No ehkei nyt ihan niin kaukaa, mut matkan varrelta kumminkin. :)


Wooooosh!


Ninankin raahasin kattomaan kuohuja, kun se raukka näki tän viimeks syksyllä, jollon siel kivien välissä meni vaan yks pieni liru. Nyt on vähän komiampaa!


Ja lopuksi vielä takaisin kynsiin. Näin ihanilta näytti mun juurilakkaamani kynnet päivän maalaamisen jälkeen, josta varmaan kaks tuntii meni liotellessa käsiä vedessä, kun se vitsin maali imeyty niihin teloihin ja niis oli kiva peseminen! :S Mutta tästä lisää loppuviikosta, nyt hyvät yöt! ;)



27.3.2011

Hyvää syntymäpäivää mulle!

Eilen mulla oli synttärit ja tuli 20 vuotta täyteen! Huh, nyt ois siis ikäkriisin paikka. Tähän vois mun puolesta ihan hyvin pyssätä, eikä vanhentuu enää ollenkaan. :S

Juhlaan sopivat kynnet piti tietysti tehdä, ja niitä olinkin suunnitellut jo pari kuukautta etukäteen. :D Idea ei ole mun oma, vaan näin joskus jonkun kuvan netissä. Lisäks aihe on viime aikoina tullut aika hyvin kulutettua loppuun, mut en todellakaan halunnu alkaa väsäämää uusii suunnitelmii.

Eli saanko esitellä, muffinssikynnet kera fimojen, minihelmien, timanttien ja flitterin!


Toi oikeeki muffinssi oli hyvää, tein ihan ite! :P


Ja peukuissa tietty komeilee juhlaan kuuluvat numerot.


Yleensä en ota näitä lakkapullokuvia, mut nyt piti ihan sen takii, kun käytin niin montaa eri lakkaa. Muffinsiivuokien pohjat tein Models Ownin ihanilla pastellisävyillä Lemon Meringue, Pastel Pink ja Lilac Dream, sekä Snowcrystalin vaaleansinisellä, jonka näköjään unohdin kuvasta. Raidat vetelin kahdella oikeenpuolimmaisella Evelinellä ja Models Ownin Jade Stonella.

Kuorrutteen pohja on peräisin tosta Nivean valkosesta, siihen päälle vielä vedin Misan valkoshimmeristä, jonka senkin jätin kuvasta pois. Nyt varmaan ymmärrätte miksen ota enempää näit lakkapullokuvii. :D Appelsiinimuffinssi sai kastikkeen oranssista two-waysta. Koko kynnen pohjana oli noi vasemmanpuolimmaiset Evelinet. Peukun numerot on Models Ownin pastellikeltasta ja Evelinen shimmerkeltasta, sekä noita kahta ylhäällä olevaa two-wayta. Toisessa peukussa numero on siis vaaleenpunanen. :)

Ja jos kiinnostaa kurkata mistä idea lähti, klikkaa tästä ja rullaa vähän alaspäin, niin näet cupcake-kynnet.

Ja täks viikoks lupasin vielä kuvahaasteen kuviakin, joten niitä on luvassa vielä tänään illalla! Niitä tosin tuli niin paljon, että joudun tekemään niistä ainakin kaksi eri postausta, mut tänään tulee sit se eka, joten tulkaa illalla vielä kurkkimaan uudestaan tänne. :)

PS. Sisko muisti mua synttärinä Goshin Metallic Blue-lakalla. <3
Joka peitti täydellisesti yhdellä kerroksella!

27.2.2011

Etelänhetelmät

No olenpas taas tylsä. Turvauduin taas kerran leimailuun tiukan paikan tullen. Mut ei se kyl näitä kynsiä kattellessa harmita, koska nää on niin herkulliset!



Alle sudin Misan valkoista shimmerlakkaa ja sen päälle sitä toista kevät-Dependiä, jonka ostin pari viikkoa sitten. Aion kyllä ihan oikeasti tehdä reklamaation kys. lakasta. Olen nyt kerran laittanut sitä swatchille, kerran omille kynsille ja kerran yhden toisen kynsille. Se on ihan järkyttävää tahmaa koko lakka! Se menettelee vielä ihan hyvin, jos ottaa lakkaa sutiin niin, että se melkein valuu siitä ja laittaa todella nopeasti kahdella vedolla lakan kynsiin. Jos kuitenkin joutuu vähänkään korjailemaan jostain kohti vetämällä sudilla uudelleen, lakka menee ihan rullalle. Eikä se rullaantuva ole edes se alimmainen kerros, vaan päällimmäinen, kuinka paljon tahansa sitä lakkaa siihen sutiin saikaan mahdutettua niin rullalle menee!

Valivalivali ja takaisin lakkojen luettelemiseen. Listalta jäi pois enää Wild&Crazyn tummanvihreä lakka, jonka nimeä en jaksa katsoa. Se on yli kymmenen vuotta vanha, joten sitä ei enää mistään kuitenkaan löydä. Leimailuun se sopi kuitenkin loistavasti! :)

Sitten puhun taas pitkästä aikaa kirppiksistä. Seuraavaksi nimittäin saatte pikaisen esittelyn edellisestä saaliistani.


Tajuutte varmasti näitä kuvia katsellessanne, miks munsta ei tullut mallia. Joka ikisessä kuvassa on sama ilme. :D No, enpä kyl koskaan oo haaveillutkaan mallin urasta, joten ei sen väliä.

Ylhäällä oleva tummansininen pitkä paita, melkeinpä mekko, on Vilasta aikoinaan ostettu, nyt sain sen kolmella eurolla. Se näyttää ihan käyttämättömältä! Sen vieressä oleva vaaleanpunainen toppi maksoi huimat 50 snt. Siinä on edessä varmaan kakskymmentä hakasta, joita on tosi kiva sulkee ja avata... H&M lukee niskalapussa. Myös alarivin vaatteet mallia H&M, maksoivat yhteensä varmaan vähän alle kympin.


Ja taas samat ilmeet. :D Ekana ylhäällä ihana Lumikki-paita, jonka selässä menee nappirivi alhaalta ylös asti. Zaran paita. Vieressä oleva keltainen paita ei oikein pääse oikeuksiinsa tossa minikuvassa, mut siinä on pienet taskut ja kaula-aukossa nappeja. Lapussa lukee vaan koko, 150. :P Turkoosin hameen lapussa lukee Ashe, ei kyllä mulle sano mitään. :D Se oli kuitenkin niin ihana kukkaköynnöksineen ja timangeineen, et pakkohan se oli ottaa, kun kolmella eurolla sai. Se on ehkä aavistuksen verran liian pieni, mut kesäks sit kesäkuntoon! :P Se jää tollee vähän liian ylös, melkeen vyötärölle, mut ei se munsta sinne kuulu. Mut ei se haittaa, kun pistää vaan paidan siihen päälle. Alarivin paita ja mekko ovat taas H&M:n.

Yhteensä nää vaattet makso varmaan jotain kolmisenkymppiä, eli suosittelen suosimaan kirppareita! Niistä saatte säkillisen vaatteita samaan hintaan, jolla saatte ostettua kaupasta yhden uuden vaatekappaleen. Ja jonain kauniina päivänä saan vielä tehtyä Turun kirppareista esittelyn...

Huomasitte muuten varmaan, et pään väri on vaihtunut. Pari viikkoa sitten vaihdoin pinkin ruskeeksi. Syinä oli ihan yksinkertaisesti kyllästyminen ja tukan parannus. Kolme vuotta kattelin jo sitä pinkkiä ja nyt kaipasin jo pikkuhiljaa vaihtelua. Lisäks kuuden viikon välein tehtävät värinpoistot on ohentanu mun tukkaa kivasti, joten nyt oli pakko katkaista kierre!

PS. Ei kukaa haluis ostaa kahta purkkii pinkkii hiusvärii? :P

14.2.2011

Ihanaa ystävänpäivää!

Ihanaa siks, koska viidel muulla oli jo blogissa postauksen otsikossa hyvää ystävänpäivää, ja ihana on alikäytetty sana toivotuksissa, kuten Ninan kanssa tänään pohdittiin, kun kumpikin oli sen ihanan sinne ystävänpäiväkorttiin kirjottanut. :D

Eilen tuli vähän paniikki, kun oli miljoona asiaa tehtävänä, ja täks päiväks oli pakko saada ystävänpäiväkynnet. Olin lisäks säästelly kauneusmessuilta ostettuja sydän-dazzlingeja vain tätä päivää varten, joten niistä sitten lähdettiin ideoimaan muutakin lakkausta.



Lakkauksissa on siis käytetty Misan valkoista shimmerlakkaa ja Wild&Crazyn Carissaa. Carissan töpöttelin pesusienen palasella kynnelle sillee rouheesti, et se näyttäis skröpöliäisen kuplivaiselta. (Oisko täs vaihees tarvetta Crayon-suomi-Crayon- sanakirjalle...)


Ja sitten muihin ystävänpäiväaiheisiin! Tässä viel kuvat niistä muffinsseista, joita vein töihin. :)

Sitruuna-inkiväärimuffinssit. Sydämet tein värjäämällä valkosuklaata. Vitsi näist tuli söpöi! :)

Eräs työystävä on keliaakikko, joten hänelle vehnäjauhottomia suklaamuffinsseja.



Oho, eiks nyt ollukkaa joulu? Eiku nää tein jo ennen jouluu töihin, mut nää sopis nyt tähän jonon jatkoks hyvin. :) Minttusuklaa-muffinsseja kermavaahto-kreemillä. Sori Nina, sä olit kipee sillon ku tein nää. :(


Ja lopuks viel ystävänpäiväkortti, jonka saajalta en nyt ees kysyny lupaa saanks laittaa sen tänne. :o Eikä kukaa arvaa ketä tän sai, eihän? :P

Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoille ja kanssabloggaajille!

11.1.2011

Muumimamman pilvipuuro

Tällä kertaa tulee vähän vähemmän tekstiä, koska mulla on yks projekti kesken, jonka vuoks mun pöytä on niin täynnä tavaraa kun vaan voi. En ihmettelis vaiks jalat pettäis. :D Joudun kuitenki nyt kirjottaa kädet ilmassa, eikä mun mahtavat lihakset oikee kestä tällasta kannattelua, siksi siis lyhyestä virsi kaunis. Voin toki jaaritella tapani mukaan, mut sitten isken kyynärpäät hileliimaan ja käsivarren maaliin, et jospa nyt kuitenkin lopettaisin jo alkaneen jaarittelun ja siirtyisin asiaan...

Eli kynsiä pitkästä aikaa! Nimenä muumimamman pilvipuuro, koska siltä ne näyttää. Vispipuurolta siis. Äiti sai meidät pienenä syömään vispipuuroa, kun se nimitti sitä muumimamman pilvipuuroks, aika ketkua!







Hehee, pistetää oikee monta kuvaa, ni tekstinpuutetta ei huomaa! :D

Näis kynsis ei nyt sillee oo mitää uutta, lumihiutalekynsii näkyy nyt joka toises blogis, mut rakastan lumihiutale-kuvioo, ja sellanen kun löytys uusista bundle monsterin laatoista, oli pakko koklaa. :) Piristin sit sentää niiiin nähtyä juttua erikoisella pohjavärillä, joka on itseasias La femme beautyn Creme pink. Päällä liukuvärjäyksessä lisäks Models Ownin Pastel Pink ja ne mun kaks Misan lakkaa, vaaleenpunanen ja helmiäisvalkonen. Pisteet tein viel pinkillä two waylla. Oisin pistäny timantit, mut kynnet kärsis jo tarpeeks edellisienki poistamisest...

Jups, mut nyt on kädet sit siin hileliimas, joten lopetan tähän et vältän ees sen maalin. Koitan pistää jotain kivaa postausta vielä täl viikolla tulemaan, jos tää toinen projekti nyt sit valmistuis ekan.

Turkulaiset, käykääs muuten Hansan Seppälässä äkkii, siellä on kaikki -40%, myös kynsilakat! Wild&Crazyja oli kivasti jälellä ainakin eilen viel, Models owneista mä vein toisiks viimisen. :P Kerron lisää ostoksista sit myöhemmin, nyt öitä kaikille!

20.12.2010

Kynsitatskoja videolla

Jo toinen videopostaus! Jee! Ensimmäinen löytyy klikkaamalla tagia "video". Eli siis pitemmittä puheitta (säästän ne videon jälkeen kirjotettavaksi :D ), video kynsitatskojen laitosta ja hileen käyttämisestä lakkauksessa.


Ekaks haluun sanoo, et en täs videos mitenkää kettuillu Sonnelle. :D Sonne meinaa teki just äskettäin itekin videopostauksen hileiden käytöstä. Kuvasin tän paljon ennen sitä, joten ei saa syyttää mua. Kettuiluks vois siis tulkita askarteluhileiden käytön ja käsien hakkaamisen yhteen, kun Sonne niin hienosti neuvos käyttämään sivellintä ja välttämään liian isoja askarteluhileitä. Oon eri mieltä askarteluhileiden käytöstä, munsta ne sopii ihan loistavasti kynsiinkin. Mut käyttäkää ylimääräisten hileiden pois ottamiseen mielummin Sonnen sivellintyyliä, jos vaan mahdollista, tollee käsii yhteen hakatessa osuu helposti johonki, ja sit on lakat rullalla...

Ja yksi syy tähän videoon oli se, et tänään/huomenna Dazzling Nailsille tulee huuto.netiin myyntiin kynsitatskoja ja -tarroja. Halusin testata nää meidän ostamat tatskat ennen kun myyn niitä ihmisille, ja hyvin toimi, kuten näkyy. Lisäks nää on ollu mulla nyt ainakin puoltoista viikkoa ja ainoastaan lakka on kulunut, tatskoista jokainen on vielä paikoillas!

Tällä viikolla on vielä luvassa lisää jouluaiheista juttua. Tääkin oli siis jouluaiheinen, koska videossa soi taustalla joululaulu. Elvistä totta kai! En tiedä mitä ehdin toteuttaa, mut olis kiva pistää tänne ohjeet lahjojen paketointiin nätisti + kuvia mun paketoimista lahjoista. Sitten tähän väliin huomautan, että kiitos jo olet lukenut näin pitkälle ylipitkää postaustani. Tällä kertaa se ainakin kannatti. Kirjoita huomiseen joulukalenterin luukun muuta-osioon "löytyi!", niin saat ylimääräisen arvan. Luvassa myös tällä viikolla yhdet jouluaiheiset kynnet, kenties kuva tämänvuotisesta joulukorttiväkerryksestäni, sekä ylläristäni töihin. Saatanpa vielä laittaa pari kuvaa joulunvietostani. En muista mitä muuta vielä olen ajatellut, mutta joka tapauksessa - tällä viikolla luvassa paljon jouluista kivaa! :)

Lopuksi vielä lista tämänvuotisista suosikkijoululauluistani. Musiikkimakuni on hyvin vaihteleva, joten joka vuosi löydän aina jotain uusia puhkikuunneltavia joululauluja, jotka viime vuonna eivät soittolistalle kelvanneet.

I want a hippopotamus for Christmas - Kymmenenvuotias Gayla Peevey lauloi tämän 50-luvulla. Kuunnelkaa, kuin ihanat sanat laulussa on!

Mary's boy child - Ei mitään paatoksellista, vaan menevä joulubiisi Boney M.:ltä. Ninan mukaan tässä on jotain palmurantameininkiä. Johtuu varmaa noist bongorummuist. :D

White Christmas - Tämä video jos mikä saa hymyn huulille!

Little drummer boy - Levyltä Metal X-mas, tässä biisissä toimii vähän rankempi meno, vaiks muuten vierastan sitä joululauluis!

Merry Christmas everyone - Tästä saa hyvän fiiliksen! Sopii erityisesti silloin, kun kävelee lumisateessa. :)

We wish you a merry Christmas - Enyaa rauhallisempaan menoon. Tää vaan soljuu eteenpäin.

Carol of the bells - Ihana biisi! Kylmät väreet vaan kulkee seläs ku kuuntelee tätä!

Varpunen jouluaamuna - Suomalaistakin välillä. Kattokaa nyt ku pikku-Timo laulaa sen! Mut varatkaa ensin paljon nenäliinoi viereen, itku tulee tota kuunnellessa!

The Snowman - Jep, tää on pakko kattoo aina joulusin! Ja vedellä mukana koko kakskyt minuuttia "podoppopodopopoppopom, dididdididiidiidiii!"

Ihan ku täsä ei olis ollu tarpeeks, nää seuraavat on töissä mun lemppareita. Niiden tahdis on hauska tanssii lasten kaa. :)

Nipsun ja Hipsun joulupuuro
Tonttujen joulupolkka
Nisse-polkka

Ja vielä pari, kamalimmat joululaulut, näitä ette haluu kuulla!
Hei mummo - Gaah! Perus suomi-meininki. Mummo-parka ihan yksin masentuneena ja ahdistuneena jossai porojen keskel yhyy lalalaa.

Pieni rumpali - Menit sit suomentaa tän, Katri Helena. Ei olis ehkä kannattanu. Sitä paitsi Rumpali on pupu. :( Parrrrrrrrrapapampam hehee. :'D

Sylvian joululaulu - Siis laulussa itessään ei oo vikaa, mut en kestä tällasii liian taiteellisii. Viulut vinkuu ja laulaja vetää antaumuksella nii paljon kun keuhkoista vaa irtoo.


Kuunnelkaa nyt edes yks mun mielikseni, kun noi tohon listasin. :D

Miltäs kynsitatskat kuulosti? Entäs mitkä on teidän suosikkijoululaulunne?

15.12.2010

Kynsilakkojen ja kynsitarvikkeiden esittely

Tosi mielikuvituksellinen otsikko! :D Toiveena kuitenkin olis, et tää postaus löytyis myöhemminkin helposti, joten jätin taiteellisuudet sikseen.

Edellisestä postauksesta onkin sitten viikko aikaa... Jos joulukalenteri-postausta ei lasketa. Kauhee kun joulukiireet painaa päälle, ei tässä ehdi mitää postailui kehitellä! Perjantai ja sunnuntainaki shoppailin yhteensä 14 tuntii. Täl viikol viel yks sellane sessio, ni saattais alkaa lahjat olee kasas! Vaiks enempi tuntuu eksyvän sinne koriin kaikkee jouluaskartelukrääsää, ku lahjoja... Jospa sitten siihen aiheeseen!

Eli viimein päivitetty lakkaesittely!


Tällä hetkellä lakkoja löytyy 108 kappaletta. Ennen tän kuvaamisen alottamista olin ihan et jee, pian saan juhlii sadannen kynsilakan kunniaksi! Sit laskin noi ja oho, meni jo. :D

Rakastan tavaroiden järjestelyä, joten tässä postauksessa näätte ensin nää lakat järjestettyinä merkin mukaan ja sit vielä uudelleen värin mukaan. Lopuks vielä koristelutarvikkeet.

Lakat

Models Own



Eveline


Orly


OPI


Sinful Colors


Gosh


Wild and Crazy


...ja osa Seppälä-lakoista muuten puuttuu, mut ne näkyy alempana kuvassa, jossa on pinkkejä lakkoja!


Yssy/ Yesensy


Depend


Misa


Isadora ja Nfu.Oh

Rimmel, Lumene, Nivea ja Anytime


Two way

Nimetön, Stargazer, pimeessä kiiltävä, Miners ja Mavala

Alus- ja päällyslakat
Mavalan mattapäällyslakka, Cesarsshopin päällyslakka, OPIn ridge filler-aluslakka, Konadin päällilakka, Trindin Nail repair x 2, Trindin quick dry


Sitten siirrytään väreihin! Eli samat lakat värien mukaan lajiteltuina.

Musta & valkoinen

Sininen & vihreä


Liila

Punainen, vaaleanpunainen ja pinkki

Oranssi ja keltainen

Ruskea, kupari, kulta

Hileet

Hopea ja harmaa


 Tarvikkeet


Tarrat ja tatskat



 Timangit


 Muu sälä; teipit, dazzlingit, irtohileet ja muut skrököt.

 Konadit ja "konadit"


Akryylimaalit ja siveltimet

Kynsilakanpoistoaine, asetoni, viilat, kynsinauhaöljyt, pikaliimat, pesusieni jne jne


Salainen suunnitteluvihko, johon kirjotan ja piirrän ideat ylös, testailen värejä ja väriyhdistelmiä ym.


Kynsikiekot lakkavärien kartoitukseen ja timanttikartta
(Edelliset DIY-kiekot lähti eläkkeelle, kun spray-maalit alko rapista pois vieden kynsilakat mennessään :D )


Ja viimiseksi laatikko, jossa lakat majailevat. Ekasta kerroksesta löytyy two wayt c-vitamiiniputkilo-laatikosta, lakkoja H&M:n viime vuoden sinisestä lahjarasian puolikkaasta ja timangeja Italiansalaattirasiasta. Iso laatikko on IKEAsta.


 Two way-lakkojen päälle Kelan ilmaishiirimatto, jonka päällä lakkaan kynnet ja siinä on paikka valmiina toiselle H&M:n rasialle täynnä lakkoja. Kolmas menee sen ekan päälle. Muut pelit ja vehkeet sijoitetaan toiseen Italiansalaatti-rasiaan ja timangien päälle. Tyhjään koloon mahtuu vielä kynsilakanpoistoaineet. Aika tiukka sovitus, mut vielä pärjään tolla laatikolla! Ja laatikko mahtuu isoon Pirkka-kassiin, sellaseen paksusta muovista tehtyyn, sillee saa lakat helposti mukaan. :)

Jea, siinä se! Mikä lakka näytti teistä kivoimmalta? Oisko toiveita, mitä haluisitte nähdä mun lakkauksissa?

Uusimmista lakkauksista onkin videopostaus sitten tiedossa tämän viikon aikana vielä! :)