Sivut

tausta

3.9.2010

Sitruunaa ja appelsiinia

Tällä kertaa lakkauksien pohjavärinä käytin keltaista, Models Ownin Lemon Meringueta. Keltainen on mulle aika uusi tuttavuus kynsilakoissa, mutta näistä lakkauksista tykkään! Keltaista sai tosin laittaa kolme kerrosta, vaikka muut Models Ownin pastellit peittää jo kahdella kerroksella. Koristeluun käytin taas two-way-lakkoja; oranssia sekä punaista. Kynnen alaosaan töpöttelin pesusienen palasella oranssia ja kuviot on tehty Konadin laatalla M55 sillä samaisella oranssilla ja oranssin ja punaisen sekoituksella. Meinasi tulla pieniä ongelmia, koska piti pitää ikkunaa auki asetonin vuoksi, mutta ulkona oli alle viisi astetta, joten lakkakin jämähti turhan nopeasti. Konadien kanssa sai olla salamannopea, ja osa kuvioista jäikin vähän vajaiksi.



Hmm, olen vähän miettinyt, että olis kiva laittaa tekstit myös englanniksi. En tiedä onko täällä montakaan enkunkielistä lukijaa, mutta olisi ainakin mulle harjotusta. Ehkä sitten kun tää kiire hellittää tossa viikon, parin päästä. :)


2 kommenttia:

  1. Anonyymi5/9/10 14:28

    Ihanan väriset kynnet olet taikonut !
    Etenkin tuo Lemon Meringue on aika herkullisen väristä.
    Muutenkin sulla on tosi ihana blogi, minä tyhmyri en vain ole aikaisemmin kekannut kommenttia jättää:D

    Olen siis radolan Villasukka ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon kommentista, piristi päivää kummasti! :)

    VastaaPoista