Sivut

tausta

20.4.2011

Ballerinakynnet

Ja täältä tulee ballerinakynnet, joita jo lupailin aikaisemmin! Mullahan oli tossa alkusyksyllä toisetkin baletti-aiheiset kynnet. Tein ne aika tasan silloin, kun alotin aikuisbaletin. Nyt onkin siis hyvä tehdä versio kakkoset, kun viime viikolla oli kevään viimeiset balettitunnit. :)


Olikin kiva taas oikein näpertää näiden parissa! Alla oleva valkoinen shimmerlakka on Misan Camisole, jota olen käyttänyt vähän turhankin paljon viimeaikoina. En vaan oikeen tykkää käyttää valkosta cremelakkaa yksityiskohtien tekoa lukuunottamatta, joten toi Misa on just sopiva, aavistuksen läpikuultava ja kimalteleva. Valkoinen creme näyttää aina jotenkin raskaalta mun mielestä.



Misan päälle tein Konad-kuviot pinkillä ja hopeisella. Hopea on CCuk:n ja pinkki Models Ownin ihanaakin ihanampi Lili's Pink, jolla tein myös ballerinojen mekot. Ja nyt tarkistaessani kuviot olivatkin Bundle Monsterin laatoista kaikki, numeroista 02 ja 04. :)





Ballerinojen ihonväri on peräisin akryylimaaleista. Niistä sain helpoiten sekoitettua oikean värin. Hiukset tein silti Models Ownin Purple Greyllä.


Ja näin lopuksi kerron, mitä hyödyin baletista. Ehkä se saa teidätkin innostumaan! :) Tosiaan olin aikuisbaletissa, joka on tarkotettu kaikille noin viistoistavuotiaasta ylöspäin. Meidän ryhmässä nuorimmat olivat lukiossa, vanhimmat lähes eläkeiässä. Heistä pari oli lapsena harrastanut balettia, loput minä mukaanlukien ei ikinä. Ite lähdin mukaan ihan vaan siks, et halusin toteuttaa unelmani. Olen viis vuotta märehtiny sitä, miks mun äiti ei päästänyt mua pienenä balettiin vaiks halusin ja kattellu youtubesta baletti-videoita haikein mielin. Syksyllä oli sit aikaa toteuttaa unelma ja vastoin normaalia toimintatapaani ilmottauduin kurssille, josta en tiennyt yhtään mitään enkä tuntenut ketään.

Kurssilla lähdettiin ihan perusjutuista, edettiin asennoista sarjoihin ja erilaisiin hyppelyihin. Tunnilla opettaja aina näytti ensin mitä tehdään, sitten tehtiin sama opettajan johdolla hitaasti ilman musiikkia ja sitten musiikilla. Aluksi oli tosi vaikeeta, koska mulla ei ole liikunnallista lahjakkuutta, eikä sen pahemmin musikaalistakaan. Aivot ei pysyny perässä missä on oikee ja vasen, tai miten mun käsi oikeen tossa sivulla nyt sojottaakaan, puhumattakaan musiikista, josta olis pitäny erottaa joku rytmi. Just ja just erotan sen jostain pop-/rock-biiseistä, mut et klassisesta musiikista? Ehei.

Kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa, ja nyt kurssin loppuessa hallitsen jalkani jo ihan hyvin, osaan ottaa käsiäkin välillä liikkeisiin mukaan, kuulen mitä musiikissa sanotaan, muistan sarjoja ja ennen kaikkea kuntoni ja venyvyyteni on huipussaan! :)

Okei, en siis edelleenkään saa käsiä lattiaan seisten suorin polvin... Mut syksyllä yletyin vähän yli polvien, nyt puuttuu enää sentti maasta! Senkin saa hoidettua kasvattamalla kynsiä sen verran. :D Mut jalat nousee kevyesti korkeuksiin ja käsiäkin saa pidettyä helposti ylhäällä kauemmin niiden menemättä maitohapoille. Kuntokin kasvoi kivasti! En kuvitellut olevani erityisen huonossa kunnossa viime kesänä/syksynä, mut nyt sen vast tajus kun kunto on parantunu. Enää ei portaiden nousu kotona toiseen kerrokseen aiheuta hengästymistä, jaksan seistä paljon kauemmin, kun ennen meinas parin minuutin seisoskelun jälkeen jalkalihakset pettää alta ja yleensäkin jaksan mitä tahansa paljon paremmin!

Eli jos uskaltaudut balettiin, saat hyvän kunnon, kiinteät reidet ja sääret, saat treenattua muistia, kestävyyttä, venyvyyttä, tasapainoa ja löydät monia uusia lihaksia, joita on kiva laskeskella aamuisin edellisen illan baletoinnin jäljiltä, kun ei meinaa päästä sängystä ylös. :P

Suosittelen sitä todellakin kaikille, jotka on joskus unelmoinut baletista. Aikuisbaletissa ei muutenkaan oo mikään tiukka kuri. Kaikki tekee omien rajojensa mukaan ja opettaja tietysti kannustaa aina vähän parempaan tulokseen.

Baletti siis oli mulle ensimmäinen liikuntalaji, josta tykkäsin. En tykkää joukkoepeleistä, koska mut valittiin aina viimisenä yhyy. En tykkää mistään kuntosalijutuista, joissa nostellaan sitä tankoa tai poljetaan paikoillaan päivät pitkät. Enkä tykkää juosta yksinäni satoi tai paistoi, enkä kyllä huhkia ryhmässäkään vauhdikkaissa aerobiceissä tai muissakaan tanssilajeissa, joissa tehdään samaan aikaan opettajan kanssa ja sitten lähdetään kotiin.

Baletissa saa liikkua ryhmässä, mutta kilpailla vain ja ainoastaan itseään vastaan. Se on useimmiten rauhallista ja monen liikkeen välillä ehtii miettimään tarpeeksi, mitäs nyt tulikaan. Joka tunti on erilainen ja sisältää tangon vieressä tehtäviä harjoituksia ja lattialla tehtäviä harjoituksia. Jokaikinen kerta saa huomata kehittyneenä jossakin asiassa, ja sitten kun sen yhden asian osaa, voi keskittyä parantamaan muita juttuja. Lisäksi on todella kivaa, et opettaja kertoo, mitä pitäisi parantaa. Kaikkee ei välttämättä itse näe, niin se on hyvä et opettajalla on aikaa tulla yksittäisen oppilaan luokse ja korjata asento tai huutaa salin nurkasta, mitä pitäis tehdä toisin.

Mut eiköhän tämä ollut tässä, nyt alkaa ajatus katkeilemaan sen vert, et pakko mennä nukkumaan. Mut jos joku innostus aikuisbaletista, täällä päin kursseja järjestää ainakin kansalaisopisto/työväenopisto, hintaan 40e/6kk. Monissa suuremmissa kaupungeissa on myös jotain tanssioppilaitoksia, siellä on varmaan totisempi meininki ja puolen vuoden hintaan saa lykätä vähintään yhden nollan viel kansalaisopiston hinnan perään. Kansalaisopiston kurssi oli kyl mun mielestä ihan loistava ja opettaja ammattitaitoinen, et siit vaan plaraamaan ens syksyn tarjontaa. Kai ne tossa aika pian julkistetaan?

Mut nyt toivotan kaikille hyvät yöt, uskaltakaa toteuttaa unelmanne! :)

16.4.2011

Uutta blogissa

Lisäilin blogiin vähän uutta vanhaa sisältöä. Vasemmalta sivupalkista löytyy nyt uusia osioita, jotka siellä jo viime syksynä keikkuivat, mutta otin ne myöhemmin pois. Olen niitä jo jonkin aikaa kaipaillut takaisin, ja nyt sain viimein lisättyä ne! :)

Mailman, I'm waiting!- osiosta löytyy juttuja, joita odottelen maailmalta saapuvaksi. Joskus sieltä saattaa löytyä myös Dazzling Nailsille tulevaa tavaraa, mutta koska usein testaamme niitä itse ensin ja otamme osan omaan käyttöömme, ilmoitan niistä blogini puolella myös.

Coming soon... or later - osiosta voi tarkastella mitä on tulossa, postauksia ja lakkauksia. Yksi iso juttusarja tulee nyt olemaan uutuusjätskien testaus. Jäätelön ystävänä haluan joka kesä testata kaikki uutuudet, ja haluan tietysti jakaa testitulokset täällä. Jokaiseen jäätelöön teen lisäksi siihen sopivat lakkaukset, onhan tämä kynsiblogi!

Viimeiseksi vielä pieni pyyntö. Nyt on facebookissa alkanut Bundle Monsterin kilpailussa äänestys. Siellä on myös minun lakkaukseni ehdokkaana. Bundle Monster antaa 25:lle eniten ääniä saaneelle lakkaukselle uuden laattasettinsä. Voisin vaikka luvata, että jos äänestätte minut 25 parhaan joukkoon, arvon pari laattaa lukijoiden kesken. Äänestää saa kerran päivässä, joten kaikki äänestämään! Aikaa on ensi keskiviikkoon asti. Muistakaa äänestettyänne jakaa seinällänne linkki lakkauksiini (FB ehdottaa sitä automaattisesti). Kiitos!

Tästä äänestämään!

13.4.2011

Kukkia ja kevättulvia!

Hahaa, sainpas postattua keskellä viikkoa! Tosin mun pitäis olla jo nukkumassa... Olen tänään ollut koko päivän maalaamassa Ninan kämppää. Alotin aamulla yhdeksän jälkeen ja aika tasan 12 tuntia sen jälkeen lopetin. Ja aamulla tietysti tuli viestiä, et haluunko huomenna töihin. Totta kai, ja sen takii pitäis jo olla nukkumassa! :o

No mut nyt kynsiin taas. Tällä kertaa päätin kevään kunniaksi laittaa kuivakukkia kynsille. En niitä itse ostaisi, mut sain niitä kaupan päälle tilatessani jotain timantteja.





Lakkoina käytin Misan valkoista shimmerlakkaa, Rimmelin aprikoosille tuoksuvaa lakkaa ja Wild&Crazyn korallista lakkaa kultaisella shimmerillä. Muut paitsi Misa oli ekaa kertaa käytössä. Rimmelin tuoksulakka tuoksui ihanan hedelmäiselle siihen asti, kunnes vetelin sen päälle Cesarsshopin päällyslakat, jotka haisee ihan järkyttävälle. Onneksi se haju haihtuu lakan kuivuttua, mut se kyl peitti alleen Rimmelin tuoksut täysin. :(


Tältä ne kuivakukkaset näytti. Ne olis toki voinu käyttää taiteellisemminkin, mut kokeilin ekaa kertaa, niin leikkelin niitä vaan tosta erikses ja liimasin kynnelle sen pikaliimankorvikkeen (=se edellämainittu päällyslakka) avulla. Jotenkin en innostunut kukista yhtään. Ne oli niin kuivia ja kuolleita. Haluun mun kukkaset elävinä. :S  Munsta vaan paljon kivemmännäkösiä kukkasia saa aikaan esim. akryylimaaleilla, mut kyl kuivakukkasetkin on ihan ovela keksintö kynsienkoristeluun. :)



Sitten vielä ihan eri aiheisiin, mikäli mun läppärin akku vielä kestää. Kuvia siis kevättulvista täältä Aurajoen alkulähteiltä. No ehkei nyt ihan niin kaukaa, mut matkan varrelta kumminkin. :)


Wooooosh!


Ninankin raahasin kattomaan kuohuja, kun se raukka näki tän viimeks syksyllä, jollon siel kivien välissä meni vaan yks pieni liru. Nyt on vähän komiampaa!


Ja lopuksi vielä takaisin kynsiin. Näin ihanilta näytti mun juurilakkaamani kynnet päivän maalaamisen jälkeen, josta varmaan kaks tuntii meni liotellessa käsiä vedessä, kun se vitsin maali imeyty niihin teloihin ja niis oli kiva peseminen! :S Mutta tästä lisää loppuviikosta, nyt hyvät yöt! ;)