Sivut

tausta

27.3.2011

Hyvää syntymäpäivää mulle!

Eilen mulla oli synttärit ja tuli 20 vuotta täyteen! Huh, nyt ois siis ikäkriisin paikka. Tähän vois mun puolesta ihan hyvin pyssätä, eikä vanhentuu enää ollenkaan. :S

Juhlaan sopivat kynnet piti tietysti tehdä, ja niitä olinkin suunnitellut jo pari kuukautta etukäteen. :D Idea ei ole mun oma, vaan näin joskus jonkun kuvan netissä. Lisäks aihe on viime aikoina tullut aika hyvin kulutettua loppuun, mut en todellakaan halunnu alkaa väsäämää uusii suunnitelmii.

Eli saanko esitellä, muffinssikynnet kera fimojen, minihelmien, timanttien ja flitterin!


Toi oikeeki muffinssi oli hyvää, tein ihan ite! :P


Ja peukuissa tietty komeilee juhlaan kuuluvat numerot.


Yleensä en ota näitä lakkapullokuvia, mut nyt piti ihan sen takii, kun käytin niin montaa eri lakkaa. Muffinsiivuokien pohjat tein Models Ownin ihanilla pastellisävyillä Lemon Meringue, Pastel Pink ja Lilac Dream, sekä Snowcrystalin vaaleansinisellä, jonka näköjään unohdin kuvasta. Raidat vetelin kahdella oikeenpuolimmaisella Evelinellä ja Models Ownin Jade Stonella.

Kuorrutteen pohja on peräisin tosta Nivean valkosesta, siihen päälle vielä vedin Misan valkoshimmeristä, jonka senkin jätin kuvasta pois. Nyt varmaan ymmärrätte miksen ota enempää näit lakkapullokuvii. :D Appelsiinimuffinssi sai kastikkeen oranssista two-waysta. Koko kynnen pohjana oli noi vasemmanpuolimmaiset Evelinet. Peukun numerot on Models Ownin pastellikeltasta ja Evelinen shimmerkeltasta, sekä noita kahta ylhäällä olevaa two-wayta. Toisessa peukussa numero on siis vaaleenpunanen. :)

Ja jos kiinnostaa kurkata mistä idea lähti, klikkaa tästä ja rullaa vähän alaspäin, niin näet cupcake-kynnet.

Ja täks viikoks lupasin vielä kuvahaasteen kuviakin, joten niitä on luvassa vielä tänään illalla! Niitä tosin tuli niin paljon, että joudun tekemään niistä ainakin kaksi eri postausta, mut tänään tulee sit se eka, joten tulkaa illalla vielä kurkkimaan uudestaan tänne. :)

PS. Sisko muisti mua synttärinä Goshin Metallic Blue-lakalla. <3
Joka peitti täydellisesti yhdellä kerroksella!

20 kommenttia:

  1. Voi että on suloiset. :3

    VastaaPoista
  2. Happy birthday! :) Mut vitsit, mitkä namilakkaukset!

    VastaaPoista
  3. Eikä, aivan ihanat!

    Onnea pyöreistä vuosista! Seuraavaan vuosikymmeneen onkin vielä ikuisuus, koko nuori aikuisuus vielä edessä :)

    VastaaPoista
  4. oi, ihan mielettömän söpöt kynnet!

    VastaaPoista
  5. Idea taitaa olla lähtöisin Todella Upean Layrän kynsistä :) Herkulliset ovat! Ja onnea!

    VastaaPoista
  6. Tosi söpöt :)
    Sulla on kerääntyny noista lakoista tollanen lakka-armeija ja ne aikoo nyt mennä selvittelee juttui ;o noeiei :)
    Söpöt noi anyways on, ja onnee !

    VastaaPoista
  7. Oho onpas paljon käytettyjä lakkoja! :D Söpöt muffarit! ;D

    VastaaPoista
  8. Onnea myöhässä sit vaan! :) Söpöt on kynnet :3

    VastaaPoista
  9. Tosi herkulliset

    Ja paaljon onnea!

    VastaaPoista
  10. Hyvää synttäriä näin myöhässä ja vallan herkulliset kynnet oot väsäilly!

    VastaaPoista
  11. Aivan yli-ihanat ja herkulliset kynnet! Ja tosiaankin, aivan sairaan hyvää 20 vuotisuutta sulle! Nyt koko elämä on auki sun hankkeille XD

    En muute oo varma josko tiedät, mut oon bagettez-radolast ;D

    VastaaPoista
  12. Herkkukynnet! 8) Paljon onnea wanhus :D :)

    VastaaPoista
  13. Aivan älyttömän söpöt noi kynnet ! Ja hyvää syntymäpäivää :--) <3

    VastaaPoista
  14. Nom nom (: Onneksi olkoon.

    VastaaPoista
  15. Synttärionnittelut! vaikka vähän myöhässä :D
    ihanan sävynen toi saamas lakka! tollane metallin sininen <3.<3 rakastuiin!

    VastaaPoista
  16. Onnea! :) ja tosi söpöt kynnet oot väsänny<3

    VastaaPoista
  17. Hui kauheeta mikä määrä tänne on tullu kommentteja! :D

    Mut kiitos kaikille onnitteluista ja kehuista!

    Nunnu, idea oli siis alunperin noista kynsistä, jotka linkkasin loppupuolelle. En yhtään kyl ihmettele jos et kaikkee jaksanut tarkasti lukee. :D Layrä sattus nyt vaa tekee kans samantyyliset just sopivasti muutama päivä ennen mua, ja hienot tekikin! :)

    Mirka, aika uhkaavan näkösii noi lakkapullot kyl! :D

    Ja voi apua kun puhutte et on elämä edessä ym., tulee ihan painei, ku pitäis sit vissii jotai alkaa tekemäänki, muutaki ku vaa haaveiluu. :D

    VastaaPoista
  18. Noihan on ihan syötävät! AIvan ihanat<3

    Ja paaaljon onnea pyöreistä!:)

    VastaaPoista
  19. Voi kun suloset kynnet! :) Aws. Onnittelut jälkikäteen ja toistamiseen. :D

    VastaaPoista
  20. Ihanat muffinikynnet :)

    VastaaPoista