Sivut

tausta

9.6.2011

Murtumat ruotuun!

Viime viikonloppuna siivosimme meidän vintin. Painavia laatikoita, amppareilta karkuun juoksua ja loputtomat määrät tavaraa. Kynnet ei oikeen tykänny. Ja sitä paitsi toinen vintti on vielä siivoomati!

Nyt mulla onkin kynnet harvinaiset huonossa kunnossa. Viis kynttä on paikattu teepussien avulla, kun ne on lähteneet murtumaan kynnen ja ihon rajalta. Teepussi-paikkaus suositellaan yleensä tehtävän ihan kynsilakan avulla, mut olen keksinyt paljon tehokkaamman tavan: pikaliima! Mun etusormen kynsi esimerkiks lähti murtumaan pari kuukautta sitten ihan kynnen keskeltä. Vähän vaan pikaliimaa ja teepussia, ja murtumakohta kasvoi nätisti ulos repeämäti enempää, ja tossa se edelleenkin pysyy, vaikka on kasvanut jo puol senttiä sormen ylitte. :)

Osa ehkä tietääkin, miten teepussi-paikkaus toimii, mut pidetään pieni kertaus niille, jotka ei ole moisesta kuullutkaan!


Iik, iik, kynsi on murtunut! Poista lakka koko kynneltä tai murtumakohdan päältä. Ota esille pikaliima (sutiversio on paras tähän! Ja oikeestaan kaikkeen muuhunkin. :D ), sekä tyhjä teepussi.


Leikkaa teepussista palanen, joka peittää murtumakohdan. Mieluummin vähän reilun kokoinen.


Laita pikaliimaa kynnelle murtuman kohdalle ja sen ympärille niin, että teepussin palanen mahtuu liiman päälle.


Asettele teepussi murtumakohdan päälle. Pidä huoli, että teepussi lähtee tasan tarkkaan murtumakohdan alusta, kynnen reunasta! Laita sen jälkeen vielä kerros pikaliimaa teepussin päälle. Usein tässä vaiheessa teepussin huomaa menneen vähän huonosti ja alle saattaa jäädä ilmakuplia. Voit painella kuplat pois esim. kynsiviilalla painelemalla tai pikaliiman sudilla vetelemällä ylhäältä alaspäin, ei sivulta sivulle. Älä kuitenkaan missään nimessä törkkää sormiasi pikaliimaan, koska nimensä mukaisesti se kuivuu äkkiä, etkä saa siitä sormiasi irti ilman, että osa sormesi nahasta jää roikkumaan kynteen kiinni...

Kun liima on kuivunut, voit vielä viilailla lasiviilalla reunoja tasaiseksi, jos haluat. Aika hyvin ne kyl muutenkin katoo muutaman lakkakerroksen alle.


Sen jälkeen hae vettä, ja huomaa sen olevan liian lämmintä. Ei auta muu kuin hakea jääpaloja juuri ostamastasi silikonisesta jäämuotista, joka jäädyttää veden timantin muotoon. Repiessäsi jääpaloja muotista irti, katkaise kyntesi komiasti, jotta saat harjoitella lisää teepussi-menetelmää!


Kynsilakat poistettuasi huomaat, et hups, se meni kokonaan poikki. Mutta ei hätä ole tämän näköinen! Onneks kynnen alin kerros jäi kynteen ja ylempi repeytyi muun kynnen mukana irti. Näin vähällä ei luovuteta!


Liimaa kynnenkappale pikaliimalla takaisin paikoilleen. Kannattaa lisätä liimaa myös paikoilleen liimaamisen jälkeen kynnen alle saumakohtaan.


Sitten vaan leikellään koko kynnen levyinen pala teepussia...


Ja tadaa! Siinä se pysyy! Tää kynsi oli siis jo ennen tätä kaks kolmasosaa murtunut ja teepussilla kasassa, ja rankemmassa rasituksessa se katkes lopullisesti. Tosa se on nyt kuitenki pysyny jo vuorokauden, vaiks olen tehnyt kaiken ihan normaalisti sen kummempia varomatta. Tää tuskin toimii, jos kynsi katkee suoraan, mut mulla ne kerrokset repes sillee toisistaan, ja ne sai liitettyä yhteen vielä liimaamalla. :)


Muistakaa toki arvonta, joka on vielä viikon käynnissä! Joku ihmetteli siellä, kun noi GFC-lukijat ei näkynyt sivupalkissa. Mullakin ne jää joskus jumittamaan eikä näy, et sit kannattaa pari kertaa päivittää sivu ja odotella pari minuuttia, josko se sieltä ilmestyis. :D En sit tiedä estääkö joku mainos-/virustorjunta sen joillain. Mut jos ei millään näy, saahan blogia seurattua myös sähköpostilla tai blogilistan kautta. :)

Seuraavaks jatketaankin sitten jätskikynsillä! :)

14 kommenttia:

  1. Mie taisin ihmetellä :D Mut nut mul ois sellain kysymys, et oon lukijaan nimel Nebu, ja kirjotin arvontaa osallistumisviestin pelkästää Nebul, en mun käyttäjätilil koska en pysty kirjottaa sil viestei. Ku yritän kirjautuu sinne viestin lähetykses, se menee sinne jaku saan tiedot paikoillee se pomppaa takas tähä kommenttikenttää ja sama toistuu vaikka 10 kertaa jos haluu. Eli en pääse tilil kirjottaa viestei. Oonko silti mukaan arvonnas ? Voinhan sit jos voitan esim. todistaa sen print screenel et se ol mun tili se Nebu.

    VastaaPoista
  2. Enköhän mä usko sua, eli oot mukana arvonnassa. :) Iteki saa välil sen kirjautumisen kans tapella. :D

    VastaaPoista
  3. mistä saa tyhjiä teepussi juttuja? :D vai pitääkö tyhjentää normaali teepussi ja siitä leikellä? :) valaise tyhmää!

    VastaaPoista
  4. Okei, kiitti (=
    Huomasin muuten, et pystyn kirjottaa kommenttei niille, keille kommentti-ikkuna avautuu eriksee. Sulle en voi, ku sul ei avaudu 8( Eli siis aattelin vaa jos huomaat mun kommanneen esim. CClle nii en valehtele täs kirjautumisasias :)

    VastaaPoista
  5. Heei, jos toi lukijapalkki ei toimi niin sit helpompi ratkaisu voi olla tuola ylhäällä oleva palkki missä on mm. tuo ''Lue'' kohta :)

    VastaaPoista
  6. Mietin vaan, että mitä järkeä liimata takaisin jo poikennut kynsi. Ei se siihen kasva kiinni tai mitään ni samahan se on että annat vaan kasvaa takaisin ilman mitään irto palaa.Oma mielipiteeni asiasta siis, joten älä ota sitä itseesi :))))

    VastaaPoista
  7. Tosi hyvä tietää, mun kynsillä kun on tapana pistää lohkeamaan :)

    VastaaPoista
  8. Tuota... Eikös kynsiliima olis parempi vaihtoehto, kuin pikaliima? :o Ja mulla on samanlainen purkki ostettuna eBaysta kyllä ihan kynsiliimana :D

    Vai lienevätköhän sama asia...?

    VastaaPoista
  9. Keijju, jep, ihan vaan tyhjennät tavallisen teepussin. Sen teen voi sit juoda viel, jos sul on teesiivilä. :)

    Anonyymi, mua ainakin ärsyttäis, jos yks kynsi olis 1,5cm ja loput 2,5cm. :D Sit kun vaan korjaa ton yhden, ei tarvii kaikkii alkaa leikkelee ihan nysiks. :)

    Tiikeriankka, jep, ne on ihan samaa tavaraa. :) Sit vaan kun myy sanalla "kynsiliima" voi pyytää siit enemmän rahaa. :D Ei se ebays kyl paljo vaikuta, mut menepäs vertailee bilteman "pikaliiman" ja lähimmän kynsisalonkis "kynsiliiman" hintaa. :P Voi tietty olla et jotkut tosi laadukkaat kynsiliimat on vähän eri tavaraa, mut tollaset perus halpikset on ainakin ihan samaa tavaraa. :)

    Mirkallekin kiitos tosta vinkistä! :D:D



    Ja ilmotettakoon täsä samalla, et liimattu kynsi on edelleen paikoillaan, ja kesti hyvin mm. perunan krapsuttamiset puhtaiks ja katon pesun painepesurilla tikarappusilla heiluen! :)

    VastaaPoista
  10. Enpäs edes tiennyt että ne on samaa mössöä :D Kiitti infosta ;) tosin epäilisin kyllä, että just noi kalliimmat liimat on vähän erijuttu, esim. mun Essencen liima haiseekin jo ihan erillaiselta kun tuo eBaysta ostettu.

    VastaaPoista
  11. Haha:D Mäki aina liimailen mun kynsiä kasaan, mut en oo kyl viel kertakaa ihan kokonaan katkennutta kynttä tajunnu koittaa liimata:P Kai seki sit onnistuu.. Mulla on kyllä teepussien sijasta nykyään käytössä sellassia kuin silk wraps, jotka on ihan tarkoitettu tohon hommaan. Nekää ei maksanu paljoa ja mun mielest on vähä ohuempia, mut silti kesävämpiä (tiivimpiä) kuin teepussit.

    VastaaPoista
  12. Ihana :D Tulimpas hyvälle tuulelle aamusta kun luin tän. Ihan huippu tää liimata koko kynnen pää takas haha :D
    No vähän niinkun muovitippikin :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos tuhannesti vinkistä! Olin päässyt kynsienkasvattelussani jo siihen vaiheeseen, että tippiä ei enää tarvittu luonnonkynnen jatkeeksi, mutta kun poistin geelit niin parin päivän kuluttua napsahti muutama kynsi poikki... Halkeamat tulivat ihan siihen rajakohtaan missä kynsi alkaa kasvaa irti ihosta, ja kokonaan kynnen poikki leveyssuunnassa. Keksin laittaa teepussin koko kynnen yläosan alueelle (alkaen halkeaman alapuolelta, jatkuu koko kynnen pituudelta kynnen kärkeen asti), jolloin kynsi ei enää taipuile ja on muutenkin paljon vahvempi uusia geelejä odotellessa! Pelastit päiväni :)

    Tiikeriankka: Pikaaliima on monta kertaa pitävämpää kuin kynsiliima. Toisaalta rakennekynsiliimat (saa esim. Cesarsilta) ovat paljon pitävämpiä kuin Seppälän tms. litkut. Tekokynsipakkausten ja muiden sellaisten mukana tulevilla kynsiliimatuubeilla ei tee mitään. Kunnollinen rakennekynsiliima on aika lailla samaa mönjää kuin pikaliima.

    VastaaPoista
  14. Hyvä et tästä ohjeesta on ollu apua! :D Ja kiitos KaniFani liima-tarkennuksesta. :)

    Shiny, täytyyki ottaa noist Silk Wrapseista selvää, koska kyl toi teepussi jää vähän aina pömpöttää varsinki kokokynnenpaikkauksissa. Kiitos vinkistä siis! :)

    VastaaPoista