Sivut

tausta

1.2.2011

Herkullisia värejä!

Tänään olisi esiteltävänä kynnet, jotka tein Sonnen kisaa varten. Aiheena oli väripläjäys, ja tällaista sain aikaiseksi.



En sitten kuitenkaan finaaliin asti päässyt. Pikkasen harmittaa, vaiks tuskin näillä olisin voittanut, vaiks mukana olisin ollutkin. Nyt kuitenkin tuntuu,et istuin tekemässä näitä kuus tuntia ihan turhaan. Sain ite sen käsityksen, et kaikki pääsee finaaliin, kunhan ehdot on täytetty. Siis että kunhan lakkaukset näyttävät päällepäin hyviltä, niin on mukana. Ei mua harmita edes niin paljon sen vuoksi, että jäi palkinto saamatta, enemmän harmittaa muiden puolesta. Yli sata osallistujaa, jotka olivat varmasti tehneet hyvää työtä, diskattiin ihan vain siksi, ettei ne lakkaukset jääneet sieltä "tuomaristolle" mieleen.

Mutta vuodatan tätä asiaa tänne enkä Sonnelle (joka kenties kuitenkin lukee tän) siksi, et hänen kisansa ja hän päättää. Sonne teki kovan homman järjestämisessä ja kuvien valinnassa, et ei siinä mitään. Hän toimi ihan oikein ja järjesti hienon kilpailun ja piste. :)

Mun kisakynnet tehtiin pääosin Evelinen lakoilla. Ensin tein kynnelle punaisen pallon, josta vedin lyhyitä viivoja ulospäin. Sen jälkeen tein viivojen väleihin dotting toolilla keltaiset salmiakkikuviot ja niiden kuvioiden väliin taas oranssit kuviot jne. Tehtyäni tsiljoonatriljoonaa salmiakkikuviota, otin hopeisen lakan, jolla piirsin, edelleen dotting toolilla, kuvioille rajat.

Lakkoina oli siis seuraavat:
Punainen Evelinen Party Colors-sarjasta.
Keltainen samaa sarjaa.
Oranssi myös samaa sarjaa, mutta lisäsin sekaan aavistuksen verran punaista saadakseni tummempaa oranssia.
Vihreä omatekemä luomiväri-franken.
Sininen sekoitus vaaleansinisestä two waysta ja Wild'n'Crazyn siitä tummansinisestä, jonka juuri ostin.
Liila taas Evelineä.
Hopea ccuk:n hopeinen lakka.

... ja lopuksi vielä päälle punainen timantti kaiken keskipisteeksi. :)

Tykkään ite näistä tosi paljon. Paljon värejä, ja hopea tuo niihin tarpeeksi selkeyttä. Nyt mulla on ollut nää melkeen viikon verran jo kynsissä ja tänä iltana olis tarkotus laittaa uudet. Niistä sitten lisää myöhemmin!


16 kommenttia:

  1. noihan on upeat! ihmettelen ettet päässy jatkoon, siel on nimittäin nyt sellasii aika "perus"lakkauksiakin, ja musta noi on tosi omaperäset! :o

    VastaaPoista
  2. Kivat! Tulee mieleen kilpikonna jostain syystä :D?

    VastaaPoista
  3. Komeat on ja näkee että on nähty vaivaa.. :) Harmi ettei päässyt finaaliin..

    VastaaPoista
  4. Wau! Kertakaikkisen upeat :)

    VastaaPoista
  5. Todella ihanat! Niin tasainen kuvio, että luulin ensin Konadeilla leimailluksi. Vielä luonnonvalossa kuvattuna nuo värit olisivat päässeet ehkä enemmän leiskumaan? (tiedän, valoa ei juuri pilkistele...)

    Tuossa kisassa oli yllättävän kova taso, joka varmaan yllätti Sonnenkin. Uskon, että esikarsinnassa jääneet taiteilutkin nähdään vielä jossain vaiheessa, koska nuo sinunkaan kynnet ei yhtään kalpene finalistien designien rinnalla :)

    VastaaPoista
  6. Kivasti sommiteltu paljon värejä tohon :)

    Ite en halunnut osallistua, koska kyseessä on kilpailu. Itse tykkäsin yhden jenkkiläisblogin tavasta pitää haasteita joka vko. Ja hän julkaisi sitten kaikkien osallistujien kuvat ja blogien osoitteet. Sitä kautta tuli kyllä kävijöitäkin ;)

    VastaaPoista
  7. Hienot! Näyttää lasimosaiikilta :)

    VastaaPoista
  8. Anonyymi1/2/11 21:44

    Todella hienot kynnet! Itse en osallistunut Sonnen kilpailuun jostain syystä...

    VastaaPoista
  9. Oi, kiitos paljon, kiva että tykkäätte! En sentään ihan turhaan lakkaillut, sain sentään iloisen mielen teidän kommenteista! :)

    Ja uskon kyllä Doo, että varmasti kova taso yllätti Sonnen. Täytyy myöntää, et muntkin se yllätti, vaiks murto-osan vaan näinkin. No, palkinto on kyllä sen verran hieno ja arvokas muihin suomalaisten kynsiblogien palkintoihin verrattuna, et en yhtään ihmettele et se on houkutellut kaikki kaappilakkailijat koettelemaan onneaan ja taitojaan. :)

    norpaa, mäkin jossain vaiheessa noita haasteita mietin, et ois kiva järjestää, mut sit taas riittääks täällä tarpeeks intoa sellasiin? Ehkä jossain vaiheessa sellasen vielä järjestänkin, koska ne on oikeesti kivoja! :)

    VastaaPoista
  10. Mustakin tuntui hyvältä kun kehuttiin koska tein myös kovan homman, ja tein ne kateen kertaan ennekuin olin itse tyytyväinen:)

    VastaaPoista
  11. Harmi, jos sinusta tuntuu että oot tehny turhaa työtä, mutta eihän lakkaaminen toisaalta koskaan ole turhaa. :)

    Säännöissä kuitenkin on lukenut näin:

    "Voittajan valinta
    Kun kuvien lähetysaika on ohi (eli 29.1. klo 23.59!!) , teen itse alkukarsinnan, josta pääsevät jatkoon vain parhaimmat työt!"

    ^^ Joten kyllä mielestäni on ainakin selkeästi ilmoitettu, etteivät kaikki työt pääse finaaliin. :/

    VastaaPoista
  12. Oli kilpailu sitten mikä tahansa, taikka äänestys tai joku johon tekee jotakin eikä pärjää, niin ainahan se tuntuu jotenkin "turhalta". Ei sanan varsinaisessa merkityksessä mutta sillätavalla/toisella tavalla tuhalta.. Toivottavasti tajusit mitä tarkoitin, en nyt oikein osaa näköjään selittää :)

    VastaaPoista
  13. ^^ Tuo minun kommmentti oli lähinnä Crayonille, mutta ymmärrän juu mitä meinaat. :)

    VastaaPoista
  14. Älä Sonne siellä murehdi, ihan hyvälle mielelle jäin silti kisasta. Ja onhan nää kynnet paljon kehuja kerännyt, joten ei haittaa enää yhtään, vaiks en loppukisaan päässytkään! :)

    VastaaPoista
  15. Hyvä homma, tämän kisan tarkoitus kun ei tosiaan ollut pahoittaa kenenkään mieltä. ;D :)

    VastaaPoista
  16. heip, laitoin sinusta maininnan blogiini : )

    VastaaPoista