Sivut

tausta

27.2.2011

Etelänhetelmät

No olenpas taas tylsä. Turvauduin taas kerran leimailuun tiukan paikan tullen. Mut ei se kyl näitä kynsiä kattellessa harmita, koska nää on niin herkulliset!



Alle sudin Misan valkoista shimmerlakkaa ja sen päälle sitä toista kevät-Dependiä, jonka ostin pari viikkoa sitten. Aion kyllä ihan oikeasti tehdä reklamaation kys. lakasta. Olen nyt kerran laittanut sitä swatchille, kerran omille kynsille ja kerran yhden toisen kynsille. Se on ihan järkyttävää tahmaa koko lakka! Se menettelee vielä ihan hyvin, jos ottaa lakkaa sutiin niin, että se melkein valuu siitä ja laittaa todella nopeasti kahdella vedolla lakan kynsiin. Jos kuitenkin joutuu vähänkään korjailemaan jostain kohti vetämällä sudilla uudelleen, lakka menee ihan rullalle. Eikä se rullaantuva ole edes se alimmainen kerros, vaan päällimmäinen, kuinka paljon tahansa sitä lakkaa siihen sutiin saikaan mahdutettua niin rullalle menee!

Valivalivali ja takaisin lakkojen luettelemiseen. Listalta jäi pois enää Wild&Crazyn tummanvihreä lakka, jonka nimeä en jaksa katsoa. Se on yli kymmenen vuotta vanha, joten sitä ei enää mistään kuitenkaan löydä. Leimailuun se sopi kuitenkin loistavasti! :)

Sitten puhun taas pitkästä aikaa kirppiksistä. Seuraavaksi nimittäin saatte pikaisen esittelyn edellisestä saaliistani.


Tajuutte varmasti näitä kuvia katsellessanne, miks munsta ei tullut mallia. Joka ikisessä kuvassa on sama ilme. :D No, enpä kyl koskaan oo haaveillutkaan mallin urasta, joten ei sen väliä.

Ylhäällä oleva tummansininen pitkä paita, melkeinpä mekko, on Vilasta aikoinaan ostettu, nyt sain sen kolmella eurolla. Se näyttää ihan käyttämättömältä! Sen vieressä oleva vaaleanpunainen toppi maksoi huimat 50 snt. Siinä on edessä varmaan kakskymmentä hakasta, joita on tosi kiva sulkee ja avata... H&M lukee niskalapussa. Myös alarivin vaatteet mallia H&M, maksoivat yhteensä varmaan vähän alle kympin.


Ja taas samat ilmeet. :D Ekana ylhäällä ihana Lumikki-paita, jonka selässä menee nappirivi alhaalta ylös asti. Zaran paita. Vieressä oleva keltainen paita ei oikein pääse oikeuksiinsa tossa minikuvassa, mut siinä on pienet taskut ja kaula-aukossa nappeja. Lapussa lukee vaan koko, 150. :P Turkoosin hameen lapussa lukee Ashe, ei kyllä mulle sano mitään. :D Se oli kuitenkin niin ihana kukkaköynnöksineen ja timangeineen, et pakkohan se oli ottaa, kun kolmella eurolla sai. Se on ehkä aavistuksen verran liian pieni, mut kesäks sit kesäkuntoon! :P Se jää tollee vähän liian ylös, melkeen vyötärölle, mut ei se munsta sinne kuulu. Mut ei se haittaa, kun pistää vaan paidan siihen päälle. Alarivin paita ja mekko ovat taas H&M:n.

Yhteensä nää vaattet makso varmaan jotain kolmisenkymppiä, eli suosittelen suosimaan kirppareita! Niistä saatte säkillisen vaatteita samaan hintaan, jolla saatte ostettua kaupasta yhden uuden vaatekappaleen. Ja jonain kauniina päivänä saan vielä tehtyä Turun kirppareista esittelyn...

Huomasitte muuten varmaan, et pään väri on vaihtunut. Pari viikkoa sitten vaihdoin pinkin ruskeeksi. Syinä oli ihan yksinkertaisesti kyllästyminen ja tukan parannus. Kolme vuotta kattelin jo sitä pinkkiä ja nyt kaipasin jo pikkuhiljaa vaihtelua. Lisäks kuuden viikon välein tehtävät värinpoistot on ohentanu mun tukkaa kivasti, joten nyt oli pakko katkaista kierre!

PS. Ei kukaa haluis ostaa kahta purkkii pinkkii hiusvärii? :P

6 kommenttia:

  1. heheeh mulla on tollanen H&M paljettipaita mikä on tos ekan kuvan alemmal rivil keskimmäisenä (: Paitsi et se mun on musta.. oisin halunnu kyl harmaanki mutku ostin alest ni oli vaa mustii jäljel mun koos :(

    VastaaPoista
  2. Joooo, kannatetaan Turun kirppariesittelyä! Varsinkin jos esittelet jotain kivoja pikkukirppareita. Tuntuu et käyn aina vaan samoilla kirppareilla, vaikka tiedän että täällä on ihan pakko olla muutakin kivaa kun noi isoimmat kirpparit. :D

    VastaaPoista
  3. Hei mullakin on tollanen H&M paljettijutskapaita! Kivat kynnet muuten :)

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo uusi hiusväri,sopii sinulle todella hyvin!

    VastaaPoista
  5. Apua, onpa monel toi paljettipaita! :D

    Miiwu, en mäkään ehkä hirveesti tiiä mitään pienii kirpparei. Niis isoimmis on kuitenki paras valikoima, koska niis ihmiset käy, joten niihin tuodaan myös tavaraa myyntiin. Mut katotaa jos esittelyyn eksyis vaiks joku sellanenkin, josa et oo ennen käynyt! Teen sen kyl varmaan vast kesällä, kun sillon on aikaa tehdä koko päivän kestäviä kirppisreissuja. :)

    Ja kiitos anonyymille! :)

    VastaaPoista
  6. On kyllä ihan totta, siks mäkin käyn yleensä niissä isommissa paikoissa. On niin kivaa ostella paaaaljon uusia vaatteita ja maksaa niistä jotain parikymppiä yhteensä. :D Salossakin on pari sellaista kirpparia mistä yleensä aina tarttuu jotain mukaan. :)

    VastaaPoista