Sivut

tausta

21.2.2011

Pirtsakka turkoosi

Äkkii ehtii viel postata uudet lakkaukset ennen ku lähden nukkumatin maille! Viikonloppuna päätin testata sen mun Dependin uuden lakan (227). Samalla tuli sitten kokeiltua toístakin juttua ekaa kertaa, koko kynnen kuvioita! Kuviot tein ccuk:n hopeisella lakalla, joka anto suhrut anteeks paremmin kuin joku musta tai valkoinen, joten leimailut onnistui tosi hyvin. Leima on siis peräisin Bundle Monsterin laatasta BM16. Pariin kynteen lätkäsin vielä päälle Kissin kynsitarroja, jotka voitin syksyllä blogiarvonnasta. Seuraavana aamuna tarrojen repsottaessa mihin sattuu kahdesta päällyslakkakerroksesta huolimatta muistin taas, miks vihaan kynsitarroja ja rakastan kynsitatskoja. Taidanpa suosiolla hankkiutuu eroon noista tarroista ja tehdä pienen tatskatilauksen...

Tatskojen pysyvyyden todisti muuten eräs työkaverini, jonka pistin koekaniiniksi. Hänellä lakat kuluu aina nopeasti pois, koska hän on päivittäin tekemisissä kaikenmaailman myrkkyjen kanssa puunatessaan monenmoista töhnää pois katoista ja lattioista. Kuinkas ollakaan, tänään hänellä on lakat ollut viikon verran, ja kärjistä on kulunut puoli senttiä lakoista pois, mut tatskat ovat täysin ehjiä ja hyvinvoivia! Kannattakaamme tatskoja jee!



Ja näin loppuun kysymys, tatskat vaiko tarrat?


17 kommenttia:

  1. Sievät kynnet, varsin keväinen kokonaisuus :3

    VastaaPoista
  2. En osaa pitää tarroja enkä tatskoja kynsissäni, mutta tuo Dependin lakka on ihana. 8]]

    VastaaPoista
  3. Jotenki ihanan kesäiset kynnet! Ite suosin enemmän tarroja :D Vaikka niitä ei tuukkaan käytettyä muuten ku jos on ideat ihan hukassa. Käsinmaalaus kunniaan! ;)

    VastaaPoista
  4. On kyllä tosi ihanat!!

    VastaaPoista
  5. Ihanat kynnet! Mulla jää tarrat aina jostakin repsottaan joten tatskat ehdottomasti, ne on sellasia käsinmaalatun näköösiä .. Ainakin jotakut :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat kynnet <3 En oo noita tatskoja koskaa kokeillu mut käyttämättömiä tarroja löytyy kyllä... Mä oon vähän huono noitten tarrojen ja timanttien käytössä ku mulla on niitä niin vähän niin koko ajan tulee oltua sillee "ääks ne loppuu eikä mul oo rahaa uusiin ja mistä noita timantteja ees löytää"

    VastaaPoista
  7. Kiitos monista kehuista! Kyl mäkin Hantan tavoin arvostan enemmän käsinmaalattuja/koristeltuja kynsiä, kuin sellasia, joihin on tarrat vaan läntätty päälle, mut joskus on silti ihan kiva vaihtelun vuoks laittaa pelkkii tarroi/tatskoiki. :)

    Em, mainostusta, mainostusta, suosittelen tilaamaan Dazzling Nailsilta koristelutarvikkeita. Se on mun ja Värileikkien Ninan ylläpitämä "myymälä". Klikkaapas tosta ton tämän postauksen alemman kuvan oikeelta puolelta "Myynnissä koristelutuotteita! ja mee tutustumaan tarjontaan. :)

    VastaaPoista
  8. upeet kynnet! mä en oo vielä kokeillut noita kynsitatskoja, oonko siis jo ihan jälkeen jäänyt? ei oo vaan missään sattunut törmäämään itseäni meillyttävän näköisiin, joten ainakin toistaiseksi suosin tarroja niiden hyvän saatavuuden vuoksi (:

    VastaaPoista
  9. keijju, et oo jälkeenjäänyt. :D Suomes on ihan hirveen huono valikoima kynsitatskoi. En oo oikeestaa varmaa missää niit nähny. :S Meil Dazzlingil on nyt jotai myynnis, mut nekin on aika perus kukka-aiheisii. Viva La Nailsil on tosi nättei ja oonki vähän täs miettiny et pitäiskö sielt ostaa niit myyntiin meille. Hinnaks tosin tulis sit jotain 3,5e, niin mahtaaks nää ihmiset täällä, esim. sinä, ostaa niit siihen hintaan, jos aihe miellyttää? :P En oo Ninallekkaa viel mitää puhunu asiast, et en viel tiedä mitä tulee tapahtumaan. :)

    VastaaPoista
  10. Aivan ihanat kynnet ! Tosi keväiset ja piristävät. Ja muutki kynnet mitä täällä esittelet on tosi inspiroivia. Löysin ihan sattumalta tän blogin googlen kuvahaun kautta, kun etsin jotain aivan muuta ja yks kynsikuva tuli esille. Heti heräs mielenkiinto ja taisin lukea koko blogin kaikki postaukset. :D Iteki tykkään laittaa kynsiä, mut lakkoja on vaan muutamia ja olin aika jumittunu graffitilakkaan, joilla sitte kokeilin kaikkea hauskaa. Saan ite aika hyviä ideoita näistä postauksista, vaikkei taidot ja välineet ihan riitä samanlaisiin, nii ainaki vähän yksinkertaistettuihin. Siis kiitos mahtavasta blogista ! :)

    VastaaPoista
  11. Heeii ostin Dazzling Nailsilta juuri timantteja ja tarroja, tuli toooodella nopeasti perille, oli siististi ja turvallisesti pakattu, kiitos siitä!
    Ihana kirjekuori<33 ;P
    Mutta itse suosin tarroja vielä toistaiseksi, koska en ole tatskoja VIELÄ kokeillut.
    Tosi hienot kynnet sait aikaiseksi. ;)

    VastaaPoista
  12. Hahana, kiva et täältä löytyi ideoita ja inspiraatiota! Just se on mun tavote tän blogin suhteen, joten kiitos paljon sulle! :) Ja muista, et monet työkalut ja jutut saa kyl korvattua jollain muulla, eli siit vaan toteuttaa ittees, vaiks vähän välinepula oliskin. :)

    nailHai, kiva kuulla et paketti pääsi turvallisesti perille!

    VastaaPoista
  13. varmastikkin suosisin! oon tosi arka tilaileen msitään ulkomailt ja tällee ni se vähän rajottaa tota mun tilaamista. Kerran oon tilannu vaatteita tanskasta ja toimitusajan PITI olla 7arkipäivää, mutta meikäläinen ootti täällä 14 päivää ihan paniikissa että sinne meni nekin rahat kun ei pakettia näkynyt. Mut oon miettinyt et oisko teille joskus tulossa kokonaisii fimopötköi myyntiin? vaikka sillee 5 paketeissa? Ostaisin ite ainaki mielummin sellasia pötköjä ku oon onnettoman lahjakas hukkaamaan kaikki pienet pussukat yms :s

    VastaaPoista
  14. Pistetään toive muistiin! Tottakai se on meille helpompaa myydä niit pötkylöitä, ku leikellä ite palasii ja pussittaa ne. :D Luulen et suurin osa kuitenki ostais niit viel mieluummi palasina, ku harva tarvii niit sataa kappaletta, mitä yhdest pötköstä tulee, eli ei ois siltikää fimokauppa uhattuna. :P Tietty vois myydä vaiks puolikkai pötkylöi, ni siit tulis sit 40-50 fimoo, tuskin niit sen enempää yks ostaja tarvii?

    VastaaPoista
  15. En ihteasias tiiä :o Varmaa riippuu vähän tarroista ja näin :) Ois kyl kiva kokeilla kynsitatuointeja. Mut nää kynnet on ihanat ! :)

    Miut on kiinnostanu ihan hirmusen kauan että mikä kamera siulla on? (okei jos totta puhutaa miut nyt kiinnostaa kaikkien kamerat, ei voi minkään :D)

    -mirka-

    VastaaPoista
  16. Mulla on ikivanha Nikonin Coolpix P80. Loistava sillon kun sillä on hyvä päivä, mut harmittavan usein se kiukuttelee, eikä tottele mua. :D

    No, sehän on jo jopa kolme vuotta vanha, mut ikääs nähden se on kokenut paljon. Jos se avattais, sen sisält löytyis varmaa merivettä, järvivettä, suovettä, hiekkaa, sammalta ja ties mitä! :P

    VastaaPoista