Sivut

tausta

21.6.2010

Konad-kokeiluja

Poistuin kotoa ekan kerran kesäloman aikana viime lauantaina, suuntana Turku. Pitihän sen kunniaksi nyt uudet lakat vetästä, ja kokeilla uusia Konadeja! Oli muuten vaikeeta, meni puoli tuntia ennen kun tapahtui mitään. Minähän en ostanut niitä oikeita lakkoja siihen, vaan käytin ihan tavallisia. Tällaisella lopputuloksella:


Alla on pari kerrosta valkoista lakkaa, joka oli alennuksella puoleen hintaan, päällä yksi kerros ikivanhaa hopeista lakkaa, joka tuli jonkun lehden mukana. Mustaan kuvioon käytin Mavalan mustaa, perhosiin Seppälästä ostettua liilaa lakkaa. Mavalan musta toimi oikeastaan todella hyvin, mutta perhosten kanssa oli aikamoinen tappeleminen, varsinkin hengiteltyäni asetonia. Seuraavalla kerralla muistan avata ikkunan... :)
Käytiin siis katsomassa Nightmare on Elm Streetin uusiksi kuvattu versio, jotta päästiin eroon vanhoiksi menevistä ilmaislipuista. Olivat muuten voimassa vain ma-pe, mutta lipunmyyjä ei sitä huomannut (en tosin minäkään). Pääasia oli kuitenkin Myllysillan hautajaiset. Seisottiin tihkusateessa 40 minuuttia, kunnes show alkoi. Valitsimme mahtavan paikan, Teatterisillan, jonne tuuli toi kaiken savun. Välillä ei nähnyt yhtään mitään, ja suurin osa kuvistakin on pelkkää harmautta. Tässä kuitenkin suosikkikuvani.


Kuten näkyy, savu vähän häiritsi kuvaamista. Joessa näkyy vähän taaempana noita mötiköitä, niistä ammuttiin suurin osa raketeista. Kaksikymmentä minuuttia koko spektaakkeli kesti, ja oli todellakin sen kastumisen ja palelemisen arvoista!








Palataan hetkeksi vielä kynsilakkoihin. Matkalta tarttui mukaan nimittäin kolme uutta kynsilakkaa, Seppälän upouusia Models Owneja. Värit Jade Stone, Top Turquoise ja Pink Explosion. (Kuvassa värit vähän vammaa. )




Vielä viimeiseksi tässä todella sekalaisessa postauksessani esittelen yo-mekkoni. Tilasin sen Ebaysta. Myyjä oli todella mukava, ja otti minuun heti yhteyttä, kun tuli se tuhkapilvi. Mekko pääsi sitten laivalla Suomeen. Se on siis Betsey Johnsonin suunnittelema mekko, nähty myös julkkisten päällä. Se ei ollut kyllä syyni mekon tilaamiseen, vaan se, että mekko oli erikoinen. Halusin olla varma, ettei kenelläkään vaan ole samanlaista. :P

Päällä on kuvassa tuo bolero, mutta mekossa oli ohut niskan takaa menevä nauha. Kengät ostin Sokokselta.




3 kommenttia:

  1. Hieman on vielä opettelua tämän blogspotin kanssa, että saa kuvat ja tekstin niin kuin haluaa. :D

    VastaaPoista
  2. Dodii! Kylläpä jaksoit kivat kynnet näpertää. :) Itselläni olisi mennyt monesti hermo.

    Ja ah tuo mekko! Todella upea! Mahtoi olla kalliskin. :D Ja nyt saat olla ainakin varma ettei jokaisella tutullasi ole ollut omissa ylppäreissään samanlaista mekkoa. :P

    VastaaPoista
  3. Oli itseasias halvempi, kun suomalaisissa mekkoputiikeissa. Jäi postikuluines reippaasti alle satasen. :P

    VastaaPoista