Sivut

tausta

13.7.2011

Sateenkaarikaloja

Moi taas pitkästä aikaa! Sori, kun mua ei ole vähään aikaan näkynyt, mut tässä on tapahtunut ihan liikaa kaikkea. Ensinnäkin sain tietää, et pääsin haluamaani opiskelupaikkaan, jonka takia joudun jättämään lapsuudenkotini (ja Ninan :( )ja muuttamaan parinsadan kilometrin päähän kaikista tutuistani. Toiseksi, ei yhtään niin jännä juttu, mut kuitenkin, mun koneen kovalevy sanos poks, ja se raukka on nyt korjauksessa. Onneks otin varmuuskopsut, joten mitään en menettäny. :)


 Heinäkuun alussa kynsillä koreili sateenkaaren väreissä kimaltelevat kalat! Idea näihin tuli jo joskus keväällä, kun mietin mihin voisi käyttää noita isoja kuusikulmaisia paljetteja, joita Dazzlingillekin tuli myyntiin. Ne oli ihan selvästi kalan suomuja, joten kaloja niistä piti tehdä. :)




 Jos haluat tehdä samanlaiset (noilla on muuten tosi kiva leikkiä, kun menee rantsulle ja uimaan :D ), tässä pikaohjeet. Laita aluksi haluamasi värilakka. Levitä sen jäkeen kynnelle väritön lakka (ei pikakuivattaja), ja lado sen päälle paljetit soikeaan muodostelmaan dotting toolia apuna käyttäen. Muotoile sen jälkeen kaloille pää ja pyrstö two way-lakkojen pursotuspäällä tai siveltimellä/dotting toolilla maalaten. Upota mustat helmenpuolikkaat kalojen silmiksi lakan ollessa vielä märkä tai piirrä ne mustalla lakalla. Laita päällyslakkaa pari-kolme kerrosta.

Kannattaa käyttää alla jotain melko vaaleeta lakkaa ja maalailla kalat taas tummalla lakalla, muuten ne ei erotu taustasta tarpeeksi. 



 Kerrankin muistin kuvata käytetyt lakat, ja tais jopa kaikki tulla kuvaan mukaan. :)

Peukunkynnessä alla Evelinen 270, etusormessa YSL, jossa ei lue sävyn nimeä, keskarissa Stargazerin 319, nimettömässä saman merkin 301 ja pikkurillissä Sinful Colorsin Green Ocean.



Ja tässä vielä käyttämäni two wayt. :)

En nyt yhtään osaa sanoa mitä postaustahdille tapahtuu tässä muuttohässäkän aikana. Tai pitäis ensin se kämppäkin löytää, se se suurin haaste on! :) Mut ainakin sen voin sanoa, et videoita saatte lisää syksyllä, koska sitten saan kuvata niitä rauhassa. Saan sitten sen toivotun balettikynsi-tutonkin kuvattua! :)

Kurkatkaas muuten tätä, Born Pretty tarjoaa ilmaisia kynsifolioita, kun tekee pari kommervenkkiä! Testasin tuon ite, ja alle viikossa sain foliot kotiini. Ne olis tarkotus pistää huomenna kynsiin. Tilasin kyl ihan erit mitä sain, mut en valita, kun ne kerran ilmasia oli. HUOM! Tarvitset tohon paypal-tilin/luottokortin. Sinne täytyy täyttää tietonsa ihan kuin olisi maksamassa ja hyväksyä olematon maksu, jota ei tililtäsi siis koskaan veloiteta. :)

"*Plup plup* Nyt nää niinku ui tääl!"

18 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon opiskelupaikan kunniaksi! :) Mielenkiinnosta kysyisin, että mihin hait ja mihin pääsit? :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Vähän mietin, voinko sitä täällä keroa, kun sen jälkeen kaikki tietää, missä päin majailen. :D No mut en varmasti saa pidettyä suutani kiinni seuraavaa neljää vuotta, joten olkoot! Munsta tulee siis ohjaustoiminnan artenomi, ja voin sen jälkee vetää kaikkee toimintaa, esim. askartelukerhoja työkseni kaiken ikäsille. Sen jälkeen meinaan vielä käydä lastenohjaajan koulutuksen, niin munsta tulee super-tarhatäti! :D

    Hain myös opiskelemaan sosionomiksi, mut pisteet ei todellakaa riittäny. Hain myös sinne lastenohjaajaks ja pääsinkin, mut tänne ohjaustoimintaan ei ihan niin vaan mennäkään, niin valitsin sen. En edes tajuu miten voisin päästä sinne, kun se oli mulla toinen toive ja feilasin kivasti yhden pääsykoe-tehtävän. Sit siel toiset selitti, et hakee neljättä kertaa jo, ja mä pääsin ekalla kerralla. Aika hilkulla oli kyl pisteiden kanssa, olis tullu puol pistettä vähemmän ni en ois päässy. :D

    VastaaPoista
  3. Onnea opiskelupaikasta! Sulla on btw tosi pitkät kynnet :o Vaikka oonkin jo tottunut, että kaikilla kynsibloggaajilla on tosi pitkät kynnet, mut sulla on tosi pitkät, ainakin tällä hetkellä, tai sitten noi kalat pidentää :D Mut ne on hienot!

    http://bloginora.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Onnea opiskelupaikasta!
    Noi kalat on muuten äärettömän söötit, noi värit on ihan huikeet!
    Ja muuten, saapuivat perille ne Dazzlingista tilaamani laatat! :) Ajattelin tässä samalla ilmoittaa. (Niitä hehkutin jo blogissanikin: http://korkokengiss.blogspot.com/2011/07/tuoksuu-marjoilta.html )

    VastaaPoista
  5. Voi ei, ihana lakkaus!! :) Pitäsköhän sitä lähteä paljetteja metsästämään jotta saisin kalakynnet! :D Tosi kivat. :)

    Ja onnea opiskelupaikan johdosta!! :) Ja äkkiäkös sen parisataa metriä hujauttaa kavereita katsomaan. ;D heh.

    Ja nii'in, on se kyllä hyvä että on noita ulkoisia kovalevyjä keksitty! Itsekin pitäisi kohta taas siirtää parit uudet kansiot koneeltani sinne, jotta ei tule "kuolema" jos kone sanoo poks!

    VastaaPoista
  6. Voi onnea onnea! Varmaan ihanaa kun pääsee opiskelemaan sinne minne haluaa! Susta tulee varmaan historian värikkäin ja paras tarhatäti ;)

    Toivottavasti bloggaus ei kokonaan unohdu, sillä tuun joka päivä kattomaan ootko postannu jotain uutta :) Tän päivän kynnet oli kyl ihanat <3

    Ps. Tiedän hyvin miltä tuntuu ettiä kämpää lyhyellä varotusajalla, sillä meidän pitäisi löytää kolmihenkiselle perheelle koti Helsingistä elokuun alkuun mennessä :)

    VastaaPoista
  7. Ooh, onpa kyllä nätit kynnet. :3

    Onnea opiskelupaikasta!

    VastaaPoista
  8. Harhakuva14/7/11 15:13

    Onnea opiskelupaikasta ^_^
    Olen ollu piilolukijana tässä blogissa jo jonkin aikaa.. noi kalat.<3

    Toivottavasti susta tulee supertarhatäti. :D

    VastaaPoista
  9. Kiitos oikein paljon kaikista onnitteluista! :)

    Nora, kyl nää kynnet alkaa olla aika huikeissa mitoissa. Parin viikon sisällä täytyy kyl pätkästä nää poikki, alkaa olla loppu lähellä, turhan monta paikkapalaa löytyy jo. :D

    Niniane, hyvä et saapu paketti perille! :)

    marm, munsta ainakin noi paljetit on hyvä ostos, niillä saa tehty helposti hienoi koristeluita! :)

    Arco Iris, en varmasti unohda bloggaamista, eihän mulla muuta tekeistä olekaan, kun istun illat yksinäni kämäsessä yksiössä. :D
    Onnea teillekin sit kämpän etsintään! :)

    Kiitos, Sanna. :)

    Harhakuva, kiva et kommentoit ja lopetit piilottelun. :P

    VastaaPoista
  10. Ihanat kynnet! Itellä ei kyllä oo mielikuvitusta kehitellä mitään tommosia. :)

    VastaaPoista
  11. Täytyy kyllä myöntää että muksut saavat olla onnellisia kun pääsevät kanssasi askartelemaan, sullahan on mahtavia ideoita. Hienot ovat kalasi :) ja onnea opiskelu paikasta!

    Niin joo, tervetuloa tutustumaan minunkin blogiini. Uudet lukijat ois kiva juttu, joten jos vain ehdit ja haluat...

    VastaaPoista
  12. Oli ihan pakko tulla kommentoimaan näitä kynsiä. Tosi ihanat ja hienot :)! Siulla riittää mielikuvitusta vaikka mihin.

    Mie oon jo pitkään käyny melkein joka päivä tarkistamassa onko tänne tullu uusia postauksia, nyt vasta liityin lukijaksi. Siun blogi on kyllä ihana :)

    Niin ja onneks olkoon kouluun pääsystä!

    VastaaPoista
  13. Onnea opiskelupaikasta ja IHANAT kynnet taas kerran <3 :D Ite oon taas saanu uutta puhtia kynsihommiin :) Oli nimittäin tosi kauan taukoa.

    Jos mulla riittäis hermot, mäkin voisin väkertää jotain yksityiskohtaista :D Mutta mulla on lyhyet hermot.. :Dd

    VastaaPoista
  14. Ihanat värit näissä! Yleensäkin ottaen rakastun joka kerta sun kynsiis uudestaan ja uudestaan. Onnea myös opiskelupaikasta. :)

    VastaaPoista
  15. Sulle on award mun blogissa :) http://polishwonderland.blogspot.com/2011/07/blog-award.html

    VastaaPoista
  16. Kiitos taas kommentoineille! Ja erityiskiitos Jonnalle awardista! :)

    VastaaPoista
  17. Onnea:) Nää kynnet on kyl aivan mahtavat!!!

    VastaaPoista
  18. Todella ihanat... Liityitäs muutama minuutti sun blogin lukiaks;)

    VastaaPoista