Sivut

tausta

26.7.2010

Löytöjä

Viime kertaiseen postaukseen ei tullut nurinoita sivun ulkoasusta, joten ilmeisesti ketään ei räikeät värit häirinneet. Ei tosin tullut ulkoasusta mitään muutakaan kommenttia, mutta samapa tuo.

Kerron ekana kynsilakka-uutiset, ja sen jälkeen vähän muutakin. Kynsilakoista ei tunnu saavan tarpeeksi mielenkiintoista tekstiä aikaiseksi, mutta pelkään tästä tulevan todella sekava, jos kerron kaikesta maan ja taivaan välillä. Siitä kai varoitinkin ekassa postauksessa. :D


Tällä kertaa siis pinkkiä lakkaa. Aluslakkana on edelleen Trindin nail repair, pinkki on two-way lakkaa. En tosin suosittele sitä käytettäväksi normaalina lakkana, koska laatu on varsin huono. Mustat Konad-kuviot tein mustalla two-way-lakalla. Onnistuin taas kerran paremmin, kuin edellisellä kerralla, mutta kaipaan vielä harjoitusta, kuten kuvasta näkyy. Timantit laitoin kiinni pikakuivattajalla, mutta se ei toimi. Lakkauksesta on nyt kolme päivää, ja yli puolet timanteista ovat jo tippuneet. Edellisiin vihreisiin lakkauksiin kiinnitin timantit pikaliimalla, ja niitä sain sitten hinkata kynnestä pois melkein tunnin. :D  Seuraavaksi kokeilen kynsiliimaa...


Syynä juhlaviin lakkoihin oli- yllätys, yllätys- juhlat. Mekkoni oli kovin hankalan värinen, ja päätin tehdä kynnet, jotka sopivat hiusteni väriin. Tämä two-way-lakka sopi täydellisesti, siksi sitä käytinkin, enkä normaaleja pinkkejä lakkoja. Star Gazerin pinkki kynsilakka olisi melkein myös mennyt (#104), mutta se on hieman kuivahtanutta, enkä jaksanut sen kanssa tapella. Pitäisi sinnekin heittää vähän kynsilakanpoistoainetta sekaan.








Oikealla vielä tämä hankalanvärinen mekko. :) Kyseessä oli siis naapurien syntymäpäiväjuhlat, ja mekon sinne löysin kirpputorilta kympillä. Keltainen ja pinkki ovat kyllä aikamoinen väriyhdistelmä, mutta ei se mitään, värikkyys on hieno asia!


Juhlista shoppailuun. Heinäkuun puolivälissä minäkin heräsin alennusmyynteihin. Tai olinhan minä niistä tietoinen jo aiemmin, mutta niillä helteillä ei jaksanut raahautua kuin korkeintaan uimarannalle. Parit kynsilakat ostin, totta kai.

Kaikki on Seppälästä. Ensimmäinen on ihan vispipuuron värinen. Toinen on neonkeltainen, jota testasin varpaankynsiin yksi päivä, ja meinasin aiheuttaa mummilleni sydänkohtauksen. Minun piti ostaa Models Ownin neonkeltainen, mutta se maksoi puolet enemmän. Yhden Models Ownin kuitenkin ostin, oikeanpuolimmaisimman harmaan. Nuo pullot ovat niin kivan näköisiä. :) Mutta nyt olen tehnyt päätöksen. En osta kynsilakkoja vähään aikaan, koska a) kynsilakkoja on jo viitisenkymmentä, b) voisin käyttää rahat viisaamminkin- kuten uusiin kenkiin!, c) rahatilanne näyttää muutenkin huonolta. Yo-rahoja kun en viitsi käyttää kynsilakkoihin.



Ginatricotista mukaan tarttui vain koruja. Pari euroa per paketti. Nyt on paljon pieniä korviksia, joita voi käyttää ylempiin "korvanreikiin". Mulla on siis vasemmassa korvassa kolme korviksenreikää, ja oikeassa kaksi plus rustokorvis.

Sitten täytyy päästä vähän hehkuttamaan. Kuvassa näkyvät farkut ovat nimittäin kirpputorilta. Ennen en edes vaivautunut sovittamaan toisten vanhoja farkkuja kirpputoreilla, mutta nämä olivat jotenkin kutsuvat. Ne oli jätetty väärään hyllyyn, ja päätin sovittaa niitä mukavasta kolmenkymmenen asteen helteestä huolimatta. Ne sopivat täydellisesti (kunhan en liho :P ), niissä ei ollut mitään käytön merkkejä, ja hintakin oli huimat kolme euroa. Paita on muuten myös kirppikseltä. :)
Palatkaamme kynsiin, mutta jatkakaamme kirpputoreista. Seuraavassa kuvassa näette viimeisimmän kirppislöytöni, jos virtahevon muotoista maljakkoa ei lasketa.


Kävipä niin, että eräällä vanhalla miehellä oli sälälaatikko, jonka pohjalta löysin lasten tekokynsiä. Armottoman tinkimisen jälkeen sain nuo viisi rinkulaa itselleni kolmellakymmenellä sentillä. Kotona spreijasin ne valkoisiksi, jonka jälkeen tein niistä itselleni kynsilakkavärikartan. Niistä näkyy yhdellä silmäyksellä kaikki omistamani kynsilakat, ja on helppo katsoa, mikä väri sopii vaikka johonkin vaatteeseen, tai mitkä sopivat toisiinsa. Opin tosin sen, että kynsilakka sulattaa spray-maalin. :D

Viimeiseksi pistän pienen loppukevennyksen. Kävin siskoni kanssa IKEAssa katselemassa viime viikolla. Meiltä on sinne matkaa alle kaksikymmentä kilometriä, joten vierailemme siellä aika usein. Joka tapauksessa, tämän vuoden kangasmallistossa on ihania kankaita, ja tämä saa aina hymyilemään. Orava vaanii häkkilintua juustohöylä kädessään? :D



Ensi viikolla laitan näytille joitain heinäkuun aikana ottamiani kuvia, ja kenties esittelen uudet lakkauksetkin. Nämä ei näytä enää kovin kauniilta timanttien tiputtua ja lakan murennuttua. :P


5 kommenttia:

  1. Ihania värejä! Ja tuo mekko on kyllä todella upea. Ärsyttää kun en itse osaa käydä kirppareilla ja kaikki sitten löytää aina jotain ihanaa ja HALPAA! Mur. :D Pitäisi opetella..

    Hei mistä tollassia kuvio "laattoja" voi ostaa ja kuinka ne toimii? En ole missään törmännyt.. Joka johtunee varmaan siitä, että olen vasta innostunut panostamaan kynsiini. :D

    Ja tuo kynsilakkojen "värikartta" homma on ihan älyttömän näppärä! Ei tarvitse ainakaan pohtia että miltä mikäkin lakka näyttikään kynnessä. :) Pitäisi varmaan itsekin jostain metsästää tuollaset.

    Ja tuo kangas <3 :''D

    VastaaPoista
  2. En mäkään osannut ennen käydä kirppareilla, mut viime aikoina olen saanut kuskata siskoa kaiken maailman kirppiksille, ja samalla olen tietysti itse katellut, mitä löytyy. Siinäkin oikeesti kehittyy, ja kerta kerralta näkee paremmin, mitä kannattaa ostaa ja mitä ei. Suosittelen. :D

    Kuviolaattoja, eli Konadeja saa Suomesta ainakin cesarsshopista (http://www.cesarsshop.fi/), niillä on liike Helsingissä nettikaupan lisäksi. Jos sulla vaan on mahdollisuus, kannattaa tilata Ebaysta, sieltä saat paljon halvemmalla.

    Tarviit niihin siis stamperin (leimasin), scraperin (sellainen muovi-metalli liuska) ja kuviolaatan. Hinta noille kolmelle olisi varmaan jotain vähän alle kymmenen euroa, mutta Ebaysta ostaessasi monta laattaa kerralla, saat halvemmalla. Ostin ite stamperin+scraperin+8 laattaa 25 eurolla.

    Ja miten ne toimii? Vedät lakkaa kuviolaatalle kuvion päälle, joka on kolo metallisessa rinkulassa. Vedät scraperilla päältä, jolloin ylimääräinen lakka lähtee päältä pois, painat stamperin päälle, ja kuvio tarttuu siihen. Sen jälkeen länttäät kuvion kynnelle. Kuulostaa helpolta, mut skrapaamisen jälkeen sulla on aikaa noin kolme sekuntia, ennen kuin kuvio on liian kuiva tarttuakseen kynteen enää. :D

    Konadeille on ihan omat lakkansa, mut mä en ole niitä koskaan käyttänyt. Jos haluaa käyttää muita, runsaspigmenttiset käy parhaiten, esim. musta ja valkoinen. Ja puhdistukseen asetonia! Kynsilakanpoistoaineissa on yleensä jotain öljyä, jonka jälkeen Konadit ei toimi, koska öljy estää lakkaa tarttumasta stamperiin. Kaupan päälle saa pään sekaisin, jos ei ole ikkuna vieressä auki. Nimim. kokemusta on. :D

    Kuvion päälle täytyy laittaa vielä jotain päällilakkaa. Siihenkin Konadilla on oma ainutlaatuinen lakka krhmkröhrahastustakrhöm, mutta mulla on kuviot pysyny kaksikin viikkoa ihan tavallisella päällilakalla.

    Youtubessakin on videoita Konadien käytöstä, ehkä niistä ymmärrät enemmän, kuin mun selityksestä. Kannattaa katsoa, hakusanaksi vaikka "how to use Konad". :)

    Konadit tosiaan vaatii vähän harjoittelua, nopeutta ja kärsivällisyyttä, mut se on sen arvoista.

    Niin, ja kiitos kommentista! :D

    VastaaPoista
  3. karamelli27/7/10 14:39

    Kommentoisin äsken tohon edelliseen tekstiinkin. Tekis munkin mieli ostaa noita konadeita, mutta mahtaakohan mun into ja kärsivällisyys riittää :D

    Onko noi Models Ownin lakat hyviä?

    VastaaPoista
  4. Osta vaikka yksi laatta, ja katso, miten sujuu. :) Kyllä mä luulen, et sulla riittää into, mä olen käyttänyt niitä nyt kolme kertaa, ja alkaa sujua ihan hyvin. Äkkiä sen oppii.

    Models Ownit on ihan älyttömän hyviä! Ehkä parhaita lakkoja, mitä olen koskaan omistanut! Värivalikoiman laajuus on jo plussaa, mutta lakka myös levittyy hyvin, kahdella kerroksella saa jo täydellisen lopputuloksen ja lakka pysyy kynnessä kulumatta parikin viikkoa. Suosittelen! :)

    VastaaPoista
  5. Oho, ikuisena pinkkifanina rakastuin tuohon pinkkiin lakkaan.. <3

    VastaaPoista