Sivut

tausta

21.2.2012

Tupatarkastus!

Lupailin aiemmin, että pääsette kurkkaamaan millasessa paikassa asun ja saamanne pitää! Koitin tehdä seitsemän kertaa videopostausta, mut pakko se vaan on myöntää, et munsta ei oo puhujaksi, kirjotan mielummin. Joten ne seitsemän videota hylättyäni päätin hoitaa homman valokuvien avulla, jolloin voin samalla myös kertoa itse muutosta, joka ei ollut helppo prosessi, joten luvassa höttöä ja vähemmän höttöä! :)

Kuvat klikkaamalla isommiksi!



Viime kesänä heinäkuussa oottelin kirjettä yhteishaun tuloksista. Hain opiskelemaan lastenohjaajaksi, sosionomiksi (toista kertaa) ja ohjaustoimintaan. Sain ekana kirjeen lastenohjaajankoulutuksesta, et jes, munt on valittu sinne! Viikon päästä mulle tuli kuitenkin kirje HAMKilta, muistan vieläkin sen aamun, kun kävelin postilaatikolta meidän talolle ja olin avannut kirjeen. "Onneksi olkoon, sinut on valittu opiskelemaan HAMKiin!" Siinä vaiheessa piti lukee kirje vielä kolmesti uudelleen, koska kaks edellistä yhteishakua ei ollut tuottanut tulosta, ja nyt mut oli valittu satojen hakijoiden joukosta ammattikorkeeseen! Olin vielä mielestäni valintakokeissa kämmännyt yhden tehtävän tosi pahasti... Riemun jälkeen tuli sit melkeinpä paniikki; opiskelenko lastenohjaajaksi ja asun kotona seuraavat kolme vuotta, johon olin henkisesti valmistautunut, vai muutanko kotoa kahdensadan kilometrin päähän kahden kuukauden sisällä opiskellakseni jotain, josta en ole edes varma mitä se on? Mietin asiaa seuraavat pari viikkoa pääni puhki. Mulla ei tosiaan ollut mitään hinkua lähteä kotoa kämäseen kerrostaloyksiöön itsekseni asumaan. Mut tää oli mun tilaisuuteni, ei sitä voinu päästää menemään. 

Joten monien itkujen jälkeen päätin lähteä! Aika äkkiä siinä sai alkaa kattomaan tavaraa läpi, mitä tulee mukaan, mitä heitetään pois ja mitä jätetään säilöön. Kuvissa näkyy mun huone, kauhee sekasorto, kun raahasin sinne mun koko omaisuuden ympäri taloa pakattavaksi. Toisaalta oli tosi kivaa, toisaalta tosi haikeaa, kun tuttu huone vähitellen tyhjeni... 


Se, mitä odotin ehkä eniten koko muutossa oli se, et saisin viimeinkin mun ihanat keittiötavarat käyttöön, joita olin jo viis vuotta ostellut itse ja toivonut lahjaksi! 


Mut vaati se uhrauksiakin. Päivää ennen, kun sain tiedon kouluun pääsystä, olin kerännyt edellisen palkan ja käyny ostamassa pullalautaset, kahvikupit ja tassit itelleni, kun haluamani sarja oli alennuksessa. Luulin asuvani seuraavat kolme vuotta kotona, joten voisin ihan hyvin pistää 80€ niihin astiohin, kun ei mulla mitään kuluja ollut! Niinpä, mitä nyt kämppä pitäis seuraavaks vuokrata ja ostaa sinne kauheesti kaikkee tarpeellista kahvinkeittimestä lähtien, joten säästöpossu sirpaleiks vaan! Keräsin tähän asti viissenttisiä purkkiin pahan päivän varalle, jotain sataviiskymppiä sinne ehti kertymään ja ne katos todella nopeesti kauhoihin ja kattiloihin. 

Seuraavaks ei auttanut muu, kuin soittaa sossulle. Se oli suuuuri virhe, en suosittele laskemaan yhtään mitään sen laitoksen varaan. Kaiken muuttohässäkän keskellä sain leikkiä siellä kivan sedän kanssa. Tämä setä pisti mut toimittamaan sinne hakemuksen ja valehtelematta yli kakskymmentä liitettä mm. vanhempien tuloista, mun tuloista ja menoista, koulutodistuksista, palkkakuiteista, omaisuudesta jnejne. Ne kun olin koonnut parissa päivässä ja lähettänyt, alko mun pompottelu entisen ja nykyisen kotikaupungin sossun välillä. Vuorotellen soittelin molempiin ja aina sanottiin, et soita toiselle, ei sun juttus oo meidän asia. Puhumattakaan siitä, et sain ne liitteet ja hakemukset lähettää vielä toiseen laitokseen, sekä vielä toisen kerran ensimmäiseen laitokseen, kun ne hukkasi ne. Sinnikkäästi jänksäämällä sain ne maksamaan pakettiauton vuokran muuttamiseen, sekä takuuvuokran, kun sanoin niille et en mä voi sillan alla asuu. Pyysin myös, et ne ois maksaneet mulle ekan kuukauden vuokran, niin sit pärjäisin jo, mut se ei enää kiinnostanut. Mut sen voin sanoo, et stressasin muuttoo jo ihan sikana, ja siihen päälle paperisotaa ja erittäin epäystävällinen virkailija puhelimen toisessa päässä, niin ei ollut ihan helppoo elämä silloin. 


Seuraavaks alko tavaran roudaus. Ainoa uusi kaluste jonka hankin, oli Ikean Expedit-hylly ja kirjotuspöytä siihen. Aika monta kertaa saatiin sahata edestakasin siinä parin viikon aikana viemässä kuormia. 


Tyhjä kämppä alko saada täytettä vähän liiaksikin! Pahvilaatikoita oli joka puolella ja oli tosi kummallista nähdä tutut tavarat siellä oudossa paikassa. Teki mieli viedä ne äkkiä takaisin kotiin! Pari kertaa siinä harkitsinkin, et perun koko homman, mut muuttoon oli menny jo niin paljon aikaa ja rahaa, et hampaita purren päätin kestää ainakin pari ekaa kuukautta ja kattoo, olisko koulussa mitään järkee. 


Erityisen ankeaa oli keskeneräisyys. Sohvalla oli laatikoita ja pressuja päällä, sängystä puuttui patja, ruokapöytä oli yhtä kuin pieni sivupöytä ja pari matalaa jakkaraa. Täälläkö mun pitäis asuu seuraavat neljä vuotta? 


Lopulta mun huone alko tyhjenemään täysin. Ennen askartelutavaraa pursuilluttursuillut pöytä oli ihan tyhjä, vaatekaappi oli tyhjä, seinät ja hyllyt oli tyhjiä... Miks mun koti oli tyhjä, mitä ihmettä olin mennyt tekemään? Jo alkanutta koti-ikävää ei helpottanut yhtään ihanat kesämaisemat mun ikkunasta, joita rakastan. Niitä en sais mukaan! 
Koitti ensmäinen yö mun uudessa kämpässä. En ole tottunut kerrostalokämppään ja munsta tuntu et oikeesti tukehdun. Eihän siellä ollut ilmanvaihtoventtiiliä missään, eikä ovee voinu pitää auki yömyöhään, eikä se rappukäytävän ilma nyt muutenkaan ois auttanut. Istuin siellä sit kaikki mahdolliset ikkunat auki. Lisäks se kämppä oli ihan kämänen. Lattiat oli mustat, seinät oli mustat ja jokasen vaakasuoran pinnan päällä oli reipas kerros pölyä. Mua ällötti olla siellä! Kaikki tavarat oli laatikoissa piilossa, ainoastaan läppärin löysin ja iskin ikkunalaudalle. Kattolamppuja ei myöskään ollut, joten hengasin siinä sit pelkällä kynttilänvalolla. Kaiken muun lisäks, uskomatonta kyllä, sinä yönä alko kauhee ukkosmyrsky! :D Mulla ei ollut vielä kissoja mukana, joten pelotti olla yksin. Vielä se tieto, et jos haluisin nähdä kenet tahansa tutun, olis siinä kahden tunnin matka välissä, ei helpottanut yhtään. Nettiä kämpästä ei tietty vielä löytynyt, joten mulla oli sellanen olo, kun oisin ollut vankilan eristyssellissä. 
Seuraava aamu näytti onneks valosemmalta! Olis kyl edelleen tehnyt mieli vaan lähtee kotiin vaiks kävellen, mut miljoona hommaa odotti tekijäänsä. Ensimmäisenä seinien maalaus. Ennen seinät oli olkkarissa kämäsen keltaset, täynnä reikii ja isoi mustii viivoja. Vuokranantajan luvalla maalasin yhden seinän harmaaksi ja loput valkoseks. Siinä meni jo pari päivää. Maalin kuivumista ootellessa pesin lattioita (sain pestä ne kolmesti ennen kuin ne oli puhtaat...) ja hinkkasin pölyjä pois nurkista ja pesin joka ikisen kaapin, hyllyn ja oven jollain supermyrkyillä, koska mua ällötti niin paljon se kaikki kämä, mitä edellinen asukas niihin oli jättänyt! 


Pikkuhiljaa alko elämä kirkastumaan ja laatikot tyhjentymään... Olin tosi ilonen saadessani kissat mukaani, ne oli tuki, turva ja lohdutus. Ennen niitä ja nettiyhteyttä ja putsaamista ja puunaamista meni monta iltaa, kun itkin vaan ihan hulluna. Joo, hävettää myöntää et mun itsenäinen elämä alko parkumalla, mut niin se meni. Kaikki tärkeimmät ystävät ja sukulaiset jäi jonnekki kauas, en tuntenu kaupunkia ja kämpässä vaan ällötti ja tuntu et tukehtu, et ei ollu kovin kivaa! Pikkasen ehkä stressaski alkavaa kouluu ja kaikkee. Sitä paitsi ekan kerran kun uskalsin pistää nokkani ulos ja lähdin iltalenkille, jouduin tosi ahdistavaan tilanteeseen. Joku mamu tuli nimittäin juttelemaan mulle (ei mulla mitään mamuja vastaan ole, vaiks suurin osa mun kohtaamista mamuista on ollu turhan lähenteleviä...) ja hoki et haluu tutustuu munhun. Koitin vaan pikakävellä mun kerrostalon pihaan lukittavan portin taakse, mut se ei tajunnut vihjettä, vaan seuras perässä. Sain puhuu sille tosi kauan kauhua äänessäni, et sori, mut mä en haluu tutustuu suhun just nyt, enkä haluu antaa puhelinnumeroo ja sä et saa tulla tän portin sisäpuolelle. Onneks pääsin tilanteesta ehjin nahoin pois! Ei siinä mitään uhkaa nyt muutenkaan ollut, tosi kohtelias se oli, mut vähän turhan sitkee. 

Kuvaan liittyen, tässä vaiheessa oli laatikot jo aika hyvin purettu, mut sit tuli kaikkii muit kivoi ongelmii. Keittiön lavuaari nimittäin lakkas vetämästä. Vedin tiskauksen jälkeen tulpat pois, ja mitään ei tapahtunut. Ennen ne vedet oli siitä muutamas tunnissa kadonneet, mut nyt ne oli siinä seuraavana aamunakin. :D Ei se mitään, soitin taloyhtiään tai jonnekin, ja sieltä tuli setä korjaamaan putket. Tosin sitä ennen olin kantanu ämpärillä noi vedet vessanpyttyyn... 

Ja vessasta puheenollen, se on yks murheenkryyni! Siellä on putkissa joku bakteeriongelma tai jotain, koska siellä haisee aina viemärille. Mun pitää pitää vessanovi tiiviisti kiinni, tai muuten se haju leviää koko kämppään. Olen kaatanut sinne rööreihin kaikenmaailman vessanpuhdistusaineet ja niksipirkka-aineet ja kloriitit ym. syövyttävät myrkkytöhnät, mut haju tulee aina paris päivässä takasin. Samoin vessanpyttyä saa olla pesemässä kahdesti viikossa, kun sinne tulee jotain ruskeeta kämää pohjalle. Vesihanasta ei oikeen voi juodakaan, kun vesi maistuu tosi vahvasti raudalle ja vesikannun pohjalle tulee sitä samaa ruskeeta kämää, kun vesi on seissyt päivän siin kannussa. Että tämmöstä pientä! :D 

Mut onneks meille tulee putkiremontti kesällä! Vessa menee ihan kokonaan uusiksi ja toivottavasti myös putket! Lisäks remontti alkaa tasan samana päivänä kuin mun kesäloma, joten pääsen täältä kotiin evakkoon kesäksi ja lisäks vuokraa ei tarvii maksaa putkiremontin ajalta. Ihanaaaa, putkiremontti on mahtava asia! :P


Nyt tosiaan mun kämppä on valmis, kutsun tätä jo kodiksi, elämä on ihanaa, koulu on unelmien täyttymys, eikä tää kaupunkikaan huono paikka ole! 

Kuvissa näky yhdistetty olohuone/makuuhuone. Ison sängyn sain yhdeltä sukulaiselta, joka muutti myös syksyllä, omakotitalosta pienempään kämppään. Toi on oikeesti sohva, jonka saa levitetty tollaseks, eli patja ei oo mikään mukavin ja pehmein, mut kyl siinä paris kuukaudessa tottus nukkumaan... :D Kuvassa näkyvä pöytä ja tuoli tuli samasta paikasta. Pöydän maalasin vaan valkoseks. Seinän taulunkehykset Ikeasta. Oikeella näkyy sit toinen pääty, jossa on kirjotuspöytä ja sohva. Sohva on myös sukulaiselta, heitin sihen vaan pinkin peiton päälle, koska se oli oikeesti tummanvihreä, eikä se tänne sopinut! :P

PS. Kynsilakkojen koti on laatikosto, joka jää vähän pahasti nyt tonne kirjotuspöydän tuolin taakse! 


Keskellä seuraava kuva olohuoneesta, iiiihanat isot ikkunat, joihin rakastuin heti ja sohvan vieressä Ikeasta ostettu tikapuuhyllykkö, joka näkyi jo siellä mun huoneessa aiemmin. Vasemmalla kuva sitten sänkyä vastapäätä, siinä on mun meikkauspiste. Valkonen pöytä sukulaiselta, peili mun huoneesta, vintistä löydetty ja kaappi ostettu aikoinaan kierrätyskeskuksesta. Vasemalla ovi keittiöön, oikeelta pääsee eteiseen, josta kuva oikeenpuolimmaisena. Siinä, kuten näkyy, on vasemmalla naulakko ja oikeella, kuten ei näy, pari pientä vaatekaappia. Naulakosta tännepäin on myös vessanovi, jota en käytä, koska vessaan menee kaks ovea ja toinen on kätsympi. 



Ja keittiö! Keittiö on mulle tärkee, koska rakastan leipomista! Kunnoltaan se ei ole häävi, kaapeista ja laatikosta puolet on mallia 30 vuotta vanha ja puolet mallia nykypäivä, jääkaappi on ikivanha energiasyöppö ja hellauunissa on jotain vikaa, koska pannulla menee vartti kuumentua ja uuni puolestaan toimii joko liian tehokkaasti tai liian vähän tehokkaasti, eli joko sitä kaakkua saa pitää siellä kymmenen minuuttia yliaikaa tai sit se on jo palanut kaks minuuttia ennen ohjeen sanomaa aikaa... Mut järjestely on tosi kiva, toisessa päässä on pöydät ja vehkeet ja toisessa päässä tilaa ruokapöydälle! Sain sen siis ostettua vasta myöhään syksyllä. Ikkunan edessä on joku DIY-pöytätaso, joku levy hyllynkiinnikkeen päällä, mut tosi kätevä! Sen alla oleva kylmäkaappi on vähemmän kätevä, siellä on kiva rikkinäinen venttiili suoraan ulos, josta puskee raitista pakkasilmaa sisään! Lampun sain lahjoituksena ja maalasin turkoosiksi, maton vein meidän vintiltä itselleni, kello on Ikeasta palkkana saatu kolme päivän näyttelijäntöitä vastaan. :)

Katsotaanpas vielä vähän yksityiskohtia! 


Kellon hyllyiltä löytyy monenlaista tavaraa! Ekana tollanen heppakello, se on rikki, mut maalasin sen ja lisäsin vähän helmiä, niin siitä tuli oiva koriste-esine! Sitten Ikean lasipurkki, jossa säilytän lusikoita. Yläoikeella kirppislöytöposliiniesineitä, alarivillä jätskipurkkeja ja lapsuudesta asti mukana seuranneita nukkeja. Oikeestaan inhosin niitä pienenä, kun eihän niillä ole ees kammattavaa tukkaa, mut nyt ne on ihania koristeina. :D Viimisessä kuvassa lisää lasia ja joku karmee glitterpäällystetty heppa, joka oli niiiiin hirvee, et se oli pakko tuoda kirppikseltä kotiin. Enkä tykkää hepoista, vaiks niitä on noin paljon! :D


Pysytään viel keittiössä ja kurkataan astioita! Ekana ylhäällä Ikean lasit ja kipot. Lasit ostin kun muutin, kipot oli ollu jo hetken varastossa. Seuraavana Alessin sokerikippo ja pippuri&suola-sirotin. Jeeee tiskauskin voi olla sikahauskaa, kunhan on pinkit kumihanskat ja pinkki tiskiharja! Oikeesti tiskaus on kamalinta ikinä ja toi tiskiharja on ihan huono. :P Sitten ne astiat, joihin tuhlasin just ennen tietoa muutosta, Pip Designin ihanaihanatihanat lintukupposet! Noita saa Stokkalta, myös vaaleenruskeina ja vaaleensinisinä. :) Alareunassa Mun taikinakulhot, Josephjosephilta. Maksaa uutena turhan paljon, mut kun oli puoleen hintaan, nappasin itelleni, kun olin niitä jo ihan tarpeeks kauan kuolannut sisustuslehtien sivuilta! Sit vielä Alessin talouspaperirullateline (mikä sana! :D ) ja toista astiasarjaa, Satumetsää. Mulla on periaatteessa Satumetsää aamupala-astiastona, kuvan takan näkyvää Iittala/Marimekko-Bottnaa ruoka-astiastona ja sit Pip Designit teekutsuja varten. :P


Olkkarin tikapuuhyllyköstä löytyy pari vanhaa kukkoa, joita oli kuulemma joskus millälieluvulla. Sitten jääkaapinoven Pekka Töpöhäntä-kortit (En tykkää siitäkään, mut kortit on ihanan värikkäitä :P ), pullo täynnä neonvärisiä hamahelmiä (oli muuten jossain ihan ensimmäisissä kynsikuvissa mukana), tuparilahjaks saadut Vallilan verhot, joulupalloja lasikipossa, jouluvaloja vähän useemmassa lasikipossa ja äitini vanha nukke + kirppislöytö pupu-rasia. 

Ja tätä kämppää sit esiteltiin syksyllä ekana Ninalle privaattitupareissa monenmonen leffan ja tacojen kera! (Huom. järjestys on vähän eri vielä tässä kuvassa!) :)

Ja näin päättyy tämä kilometripostaus! Siis tää on jo toinen postaus viikon sisällä, huh! Ens jakso näyttää koulussa vähän helpommalta, joten ehkä saan parit muutkin ikuisuusprojektit listalta pois. :) Ja ehdottaa saa, jos tulis postauksiin aiheita mieleen, kynnellisiä taikka vähemmän kynnellisiä. 

 Kertokaas sitten, miten teidän muutto kotoa pois sujui, ja miltä näytti eka kämppä! :))


18 kommenttia:

  1. Sun koti näyttää kyllä tosi kivalta.! :) Kovasti koitin ikkuna kuvista bongata että missä päin kaupunkia majailet mutta ei kyllä ollut tarpeeksi tunnistettavia maisemia. :D
    Olisi kiva kuulla lisää että mitä kaikkea tuohon sun koulutukseen sitten oikein kuuluukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä yritin ottaa sellasii kuvii, et ei näkyis ikkunast ulos! :D Asun kuitenki niin lähel keskustaa, etten haluu ketään kyttäilemään mun ikkunoista sisään. :P

      Voisin vaikka tossa kesäloman alkaessa kertoo tästä koulutusohjemasta enemmän! :)

      Poista
  2. ah toi sun tiskiharja on jotain niin ihanaa! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos! :P Ostin sen aikoinaan jostain tapahtumasta äidilleni tuliaisiks, mut jotenki se sit pääty mulle lopulta. :D Se makso viel aika paljon (tiskiharjaksi), mut ei oo kovin laadukas, ne harjakset on ihan liian pehmeet. :S

      Poista
  3. Hei, blogissani olisi sinulle kinkkinen haaste ;) http://purkkimeri.blogspot.com/2012/02/kynsilakkojen-top-10.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tulee olee vaikee valinta! :D

      Poista
  4. onpa ihana postaus! Itselläni nyt on taas haut edessä, toivottavasti pääsisin tällä kertaa kouluun! Ja tarkoitus olisi muuttaa jo pois kotoa ja vaihtaa paikkakuntaakin samalla. Pelottaa kyllä, mutta tätä oli kyllä ihana lukea ja ymmärtää että kyllä kaikki selviää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, peukut pystyyn et pääset kouluun! :) Jos pääsykokeissa vaan on joku ryhmätilanne tai muuta "toiminnallista", niin muista avata suus siellä ja vaiks ei olis sun vuoro puhua, niin osallistu toistenkin juttuihin hymyilemällä, nyökkäilemällä tms. niin jäät mieleen! Muistan kun olin lastenohjaajan pääsykokeissa, niin siellä piti ryhmän kanssa koota taululle jotain, en edes muista mitä, mut mä sitten ponkasin sieltä pystyyn, et mä voin olla kirjurina. Olin ihan paniikissa sen jälkeen et eiiii mitä tuli tehtyä ja meinas mennä jalat alta, kun jouduin siellä toimimaan samaan aikaan keskustelunvetäjänä, kun muut vaan istu siellä paikoillaan ja jännitti. Mun hullunrohkeus oli ehkä osasyynä sihen, et ne olis ottanut mut sinnekin opiskelemaan. :) Ja jos on pelkkää kirjallista itsensä arvioimista, puijaa ja juksuta minkä kerkeet! Ekoissa sosionomi-hauissa olin rehellinen > olin varasijalla 479. tjsp. Toisen kerran annoin ittestäni oikeen aurinkoisen ja hyvän kuvan, ja olin jo varasijalla 50. tjsp. :P

      Mutta jep, jos jotain tästä opin, niin kaikki selviää kyllä! :)

      Poista
  5. Oi vitsit sun uusi kotihan näyttää kovinkin viihtyisältä! (:

    Itse tuli muutettua 16-vuotiaana kotio pois. Matkaa porukoille oli kans sen joku 200km. Ensimmäinen kämppä oli huone kerrostaloasunnosta, joka toimi soluna. Se ei ollut järin viihtyisä, enkä kämppiksiini missään vaiheessa tehnyt kummempaa tuttavuutta.

    Muuten muutto sujui kivuttomasti. Minusta oli ihana päästä pois vanhempen nurkista, syödä milloin huvitti, mitä huvitti, eikä kukaan käskenyt siivoamaan :D Toki olin vanhempiini päivittäin yhteydessä ja vietin viikonloput kotona vanhempien luona. Mutta kertaakaan sen jälkeen kun omilleni muutin en ole koti-ikävää potenut. Enintään porukoiden luota omaan rauhaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oletki muuttanut jo nuorena pois! Mut ihan hyvä et oli solu, kyl se varmaan kuitenkin on kivempi asuu joidenki kans, vaiks ei niille koskaan puhuiskaan. :D
      Se on tosiaan ihanaa, et ketään ei käske tekemään mitään! Tosin syytä olis, kauhee sekamelska täällä. :P
      Mut kiva kuulla et soittelit vanhemmilles ja olit viikonloput siellä, sama homma mulla, vaiks nyt alkaa jo tuntuu siltä, et ehkä ei ihan joka ilta tarveis enää soitella kotiin, enkä kyl ole kotonakaan käyny niin usein ku syksyllä. :)

      Mut kiitos kommentista! :)

      Poista
  6. Olipa kiva lukea tää postaus! Voin hyvin samaistua fiiliksiisi ja hyvin muistui mieleen kun itsekin olen opiskelujen takia joutunut "kauas kotoa". Se pelotti aluksi tosi paljon. Mutta nyt ei kaduta yhtään, että tuli lähdettyä. Kyllä mä oon sitä mieltä, että aina kannattaa uskaltaa, koska muuten voi oikeasti jäädä paljosta paitsi! Ja tällä hetkellä sanoisin, että elämäni paras ratkaisu oli uskaltaa ja lähteä. :)

    Mä muutin eka vuodeksi asuntolaan 400km:n päähän kotoa olemattoman pienelle paikkakunnalle, enkä tuntenut ketään tai mitään sieltä päin Suomea. Lisäksi mä jouduin yksin ajamaan sinne uudelle paikkakunnalle, enkä ollut ikinä ajanut niin pitkää automatkaa. En tiennyt yhtään, millainen se koulu on ja pelkäsin, etten viihdy tai sopeudu asuntola-asumiseen (kun ei ollut edes omaa huonetta, vaan senkin joutui jakamaan). Lähtö oli kuudelta aamulla ja mä muistan kun itkin, etten tahdo lähteä sinne yksin. Sieltähän pääsi kuitenkin noin parin viikon välein käymään kotona (suht usein siis), niin siinä mielessä tää oli hyvä "väliaskel". Ja lohdutti sekin ajatus, että voisin lähteä kotiin, jos en viihtyisi.

    Tämän jälkeen tuli sitten muutto pysyvämmän opiskelupaikan perässä 300km:n päähän lapsuudenkodista ja se tarkoittikin ekaa kertaa yksin omassa asunnossa asumista kaukana kaikista sukulaisista ja ystävistä. Neljän vuoden mittaiset opiskelut alkoivat ja oli se aika hurjaa jäädä ekaksi yöksi yksin vieraaseen "kotiin". Kun tiesi, että siihen on nyt vaan totuttava, koska vuokrasopimus on kirjoitettu ja kouluun haluan mennä, niin vaihtoehtoja ei paljoa ollut. Mutta kyllä se siitä sitten helpotti ja onneksi mulla oli koira seurana, jota halin aina kun suretti ja itketti. :D Oli vaan tosi kummaa aluksi, kun ei päässyt joka viikonloppu käymään äidin luona, kun oli tottunut näkemään perhettä usein ja äkkiä olikin toisela puolella Suomea.

    Niin ja kivan näköinen kämppä sulla aj hauskoja tavaroita. Oli siinäkin mielessä tosi mielenkiintoinen ja persoonallinen postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan pitkä kommentti! :D Kiva kuulla, et sulla on ollu samanlaisia tuntemuksia! :) Ja sä jouduit viel kauemmaks kodista, kuin mä, mut hyvä et sullakin oli sit ainakin tossa tokassa kämpässä lemmikki seurana, olis se vaan ihan erilaista, jos ei olis tää mun karvapallero tälläkin hetkellä tossa kyljessä kiinni nukkumassa. :) Asutko sä sit edelleenkin siellä 300km päässä? :)

      Poista
    2. Jep, täällä 300km:n päässä "kotoa" asutaan edelleen ja onneksi tämä paikka alkaa jo tuntua myös hyvinkin kodilta, kun puolitoista vuotta on takan täällä asumista. Asiaa on varmasti helpottanut, kun on tuo hauva ollut koko ajan seurana, niin se auttoi yli siitä pahimmasta vaiheesta ja nyt on onneksi poikakaverikin jo saman katon alla, niin yksinäistä ei ole. :) Mut oli oikeasti ihana lukea toi sun postaus ja huomata, etten oo maailman ainoa ihminen, jota kauhistutti ja itketti lähteä hullun kauas kotoa jonkun koulun takia. :)

      Poista
  7. Ois kiva kuulla sun koulustas ja opinnoistas enemmänki. Oon tässä just paniikissa selaillu yliopistoja ja ammattikorkeita ja kaikkia mahollisia läpi. Haluan työskennellä päiväkodissa, tai lasten parissa ainakin, mutta vasta nyt oon havahtunu että voishan sitä alkaa kattoo miten sinne kannattaa kouluttautua.... Ja oon niin pihalla kaikesta ku vaan voi olla :D
    Huomasin just kun vanhoja postauksias selailin, että oon enneki kysyny sun koulustas :--D Nooo, mutkun kiinnostaaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, mahtavaa, sit vaa hakemaan HAMKiin! Mä en ehkä saa hakuihin mennessä postausta tehtyä, mut voisin kertoo sulle sähköpostilla enemmän, jos haluat? Laita kysymyksii crayonnails@hotmail.fi :)

      Mut tiivistetysti ohjaustoiminnasta valmistuu luovaksi ohjaajaksi, voi siis ohjata erilaisille ryhmille, kuten niille lapsille, esim. kädentaitoja, askartelua, ilmaisua, tanssia jne. Työpaikkoja löytyy laitoksista (päiväkodit, vanhainkodit, sairaalat, koulut), kansalaisopistosta kurssinvetäjänä, voi perustaa oman firman... Jos tykkäät askartelusta, niin tää on ehdottomasti sun paikkas ja sekään ei haittaa, vaiks ei olis supertaiteellinen, painotus on jonkun tekniikan oppimisessa, ei lopputuloksessa, vaiks jotenki kummasti kaikki saaki aina jotain hienoa aikaseks! :)
      Tosiaan ihan normihommiin päiväkotiin täältä ei pääse, koska meistä tulee artenomeja, mut vieresessä rakennuksessa on sosionomit ja sieltä voi sit käydä niiden kursseja vaikka sivuaineena ja sit opiskella tän jälkeen viel ne loput sosionomikurssit ja hakee sosionomin tutkinto kans itelles! (Ohjaustoiminta 4 vuotta ja sosionomi 2 vuotta ohjaustoiminnan jälkeen, ehkä 1-1,5v jos käyttää sivuaineen sosionomien kursseihin) :)

      Poista
  8. Voi että ihana postaus! Samaistun niin täysin. Itsekin muutin 2h päähän kotoa tänne Vammalan "kaupunkiin" ja pelotti niin vietävästi ens alkuun. Varsinkin kun sana "kaupunki" kuulostaa maalaistollolle niin kovin suurelta ja pelottavalta. Ikävä kyllä mun mielestä Vammalaa ei voida kaupungiksi edes kutsua. Pari hassua kauppaa ja siinä se. Vaikka aiemminkin oon muuttanut opiskelemaan pois kotoa (pakosta johtuen joutunut muuttamaan myös takaisin kotiin) niin tämä kuitenki peittoaa tuolla välimatkalla kaikki muut 6-0. Muista pääsi sentään kotiin viikonlopuiksi helpostikin. Nyt sitä joutuu vähän enemmän harkittemaan mennäkö vai eikö mennä, kun matkaan menee puoli omaisuutta autolla huristellessa.

    Muutin kanssa ensimmäisenä kerrostaloyksiöön joka oli myös vähän vanhempaa mallia. Sillon syksyllä muuttaessa pienen pieni asunto oli niin tukahduttavan kuuma, kun kaikki ikkunat oli auringon puolella. Ja voi sitä siivoamisen määrää! En voi ymmärtää miten edelliset asukkaat ei viitsi siivota? Tai niitä ei vaadita siivoamaan kun lopputulos ei tosiaankaan ollut siisti! Kaikki kaapit täynnä jotain tahmeaa möhnää, myös ulkopuolelta! Siivosin sitä oikeasti ehkä koko sen puoli vuotta ja tuskin sain vieläkään kaikkea lähtemään. Poikaystävä muutti siis tänne myös mun perässä siihen pienen pieneen yksiöön ja heti alettiin kyllä etsiä isompaa asuntoa sillä asunto kävi mahdottoman pieneksi 2 ihmiselle ja pähkähullulle kissalle. Nyt asutaankin jo rivitalokaksiossa, mutta voin sanoa että kaikissa näissä vuokra-asunnoissa tuntuu riittävän sitä siivoamista, kun eivät edelliset viitsi vaivautua kunnolla siivoamaan. :D Hyi ällöttää!

    Ois kyllä kans niin ihanaa jos sais maalata näitä seiniä ja sais nämä kaikki miljoonat reiät pois. Mutta ei olla saatu taloyhtiöltä siihen lupaa, mikä on erittäin typerää. Nyt joudutaan ostamaan seinät täyteet tauluja, että näyttäis edes vähän siistiltä! Lisäksi noi keltaiset seinät ei muutenkaa omaa värimaailmaa lämmitä. :D Ehkä joskus vielä!

    VastaaPoista
  9. Oi noi pip studion astiat on ihanat! Pitääköhän tässä nyt alkaa säästään rahaa :p

    VastaaPoista
  10. Voi vitsi mäkin hain Hamk:iin ohjaustoiminnan artenomia opiskelemaan, pääsykoe on ensi viikolla ja jännittää ku en tiiä yhtään mitä siel voi olla.
    Sit kun en itse oo mikään lahjakas tai taiteellinen ainakaan omasta mielestä, mutta rakastan kaikkea käsitöistä piirtämiseen. Toivon nii että pääsisin sinne koska myös erityisesti lasten kanssa työskentely kiinostaa. Kamala kun jännittää :D
    Katoin niitä kurssejakin ja kaikkea ois siistiä!
    Mutta sit ois eessä muutto tosi kauas kotoa ja kaikkea.

    VastaaPoista